Genesiksessä kuvataan ihmiskunnan erkaantumista luonnosta ja erityisesti kehittymistä eläimestä tiedostavaksi olioksi. Kielen kehitys, siis ensin puhutun kielen, oli oleellinen edistysaskel, joka toisaalta mahdollisti tämän poistumisen paratiisista eli ihmisen kasvamisen pois eläimen roolista ajattelevaksi olennoksi.
Vähitellen ihmiskunta alkoi sitten kehitellä erilaisia moraalisääntöjä, joiden perustelemiseksi on keksitty monenlaisia tarinoita. Tämä on ollut "tarpeellista", koska ei ole olemassa mitään luonnonlakia joka kieltäisi kaikki epämiellyttävät ilmiöt.
Itse asiassa "pahojen" tapahtumien nimeäminen on täysin sidoksissa ihmisen ajatteluun. Kuollutta luontoa tutkiessa vaikuttaa itsestään selvältä, ettei hyvällä ja pahalla ole järkevää tarkoitusta, esim. paha kivi törmäsi hyvään kiveen. Entä sitten elävä luonto? Jos ajatellaan Raamatullisesti niin myöskään paratiisissa, siis elävässä luonnossa ei ole eroa hyvän ja pahan välillä. On vain tapahtumia. Hämähäkki nappaa sudenkorennon ja syö sen. Meistä ihmisistä tämä on ehkä moraalinen kysymys, mutta luonnon toiminnan kannalta kaikki tapahtumat ovat OK, jopa kaiken elävän luonnon täydellinen tuhoutuminen olisi tapahtuma muiden joukossa ilman moraalista taakkaa.
Ajan kuluessa on kuitenkin havaittu, että näitä keksimiämme moraalisääntöjä on järkevämpää, helvettiin karkottamisen sijaan, perustella vaikkapa jonkinlaisella yhteiskuntasopimuksella tai yleismaailmallisilla ihmisoikeuksilla.
Perusongelma on ja pysyy: "pahoja" asioita voi tapahtua. Kaikki ihmisen keksimät moraalisäännöt, lait, yms. ovat siis perusteiltaan vailla pohjaa. Tämä on tietysti ongelmallista, mutta jos hyväksymme tämän puutteelisuuden voimme ehkä elää sen kanssa. Olemme siis kollektiivisesti laatineet joukon säädöksiä, joita meidän oletetaan noudattavan. Mitään jumalallista tai matemaattista todistusta näille säädöksille ei voida antaa. Säädökset ovat perustaltaan sopimusasioita, joita siis voidaan "ajan hengen" mukaan muuttaa.
lauantai 3. lokakuuta 2009
Omenapuun arvoitus
Tuli taas pitkästä aikaa tehtyä kunnon kävelylenkki ja kuten aina ihmeteltävää tässä maailmankaikkeudessa riittää. Tällä kertaa pohdittavakseni osui omenapuun arvoitus, suoraan Raamatusta. Nimittäin aloin pohtia: kuinka pitkälle ja syvälle ihmiskunnan historiaan nolla-yksi -ajattelu on juurtunut?
Jos ajattelemme Raamattua osana kansanperinnettä ja kansan ajatusten kirjana, voimme yrittää etsiä kohtia, joista kuvastuu eräänlainen kansanviisaus. Raamattuhan on, paitsi Jumalan sanaa, useiden ihmisten (aikansa kustannustoimittajien) tarkastamaa ennen kuin se on todettu painokelpoiseksi, no painatus hieman viivästyi teknisistä syistä. Tässä mielessä sen voisi katsoa edustavan kollektiivista kansanajattelua.
Omenapuun arvoitus on kysymys hyvästä ja pahasta, Jumalasta ja Saatanasta. Samalla se kytkeytyy Aatamin ja Eevan omenan kautta havaintoon: minulle on annettu oikeus valita "oikean" ja "väärän" välillä. Nimenomaan, jokaisen oman valinnan merkityksen pohtiminen on hyvin keskeisenä teemana Raamatussa ja monissa muissakin kollektiivisissa kansanteoksissa.
Oleellista on huomata, että käsitteet hyvä ja paha, Jumala ja Saatana, ovat ihmismielen tuotosta. Toisaalta nämä käsitteet voidaan kyllä yrittää liittää "todellisen maailman" nolla-yksi -tapahtumiin: korkeushyppääjä joko pääsee riman yli tai rima putoaa. "Todellisen maailman" -tapahtuman ja ihmismoraalin säätämän hyvän ja pahan teon välillä on kuitenkin hätkähdyttävä ero:
Luonnonlakien alainen tapahtuma ei ole mahdollinen (siis on todellakin kielletty tapahtumasta), sen sijaan ihmismielen pahaksi mieltämä tapahtuma ei ole kielletty (ja sellaisia tapahtuu joka päivä).
Meille on siis todella annettu mahdollisuus valita "hyvän" ja "pahan" välillä. Mutta miksi ihmeessä näin? Onko joku tyrinyt pahasti luonnonlakeja säätäessään? Jättänyt meille ihmismoraalin suuruisen (tai pienoisen) porsaanreiän hyödynnettäväksemme. Ehkä selitys onkin käytännöllisempi: järjestää filosofeille töitä.
Mikä parasta tämä pieni kävelyretkeni antoi minulle mahdollisen muovata uusi Jumalan-kuva itselleni: Jumalahan on yhtä kuin Luonnonlait. Ja tällä määrittelyllä paatuneempi ateistikin on nyt kanssani samaa mieltä, ellei sitten kyseenalaista luonnonlakeja. Luonnonlakeihin on myös hyvä vaikeina aikoina panna uskonsa ja toivonsa, koska niitähän ei me ihmiset päästä sössimään vaikka kuinka haluttaisiin.
Jos ajattelemme Raamattua osana kansanperinnettä ja kansan ajatusten kirjana, voimme yrittää etsiä kohtia, joista kuvastuu eräänlainen kansanviisaus. Raamattuhan on, paitsi Jumalan sanaa, useiden ihmisten (aikansa kustannustoimittajien) tarkastamaa ennen kuin se on todettu painokelpoiseksi, no painatus hieman viivästyi teknisistä syistä. Tässä mielessä sen voisi katsoa edustavan kollektiivista kansanajattelua.
Omenapuun arvoitus on kysymys hyvästä ja pahasta, Jumalasta ja Saatanasta. Samalla se kytkeytyy Aatamin ja Eevan omenan kautta havaintoon: minulle on annettu oikeus valita "oikean" ja "väärän" välillä. Nimenomaan, jokaisen oman valinnan merkityksen pohtiminen on hyvin keskeisenä teemana Raamatussa ja monissa muissakin kollektiivisissa kansanteoksissa.
Oleellista on huomata, että käsitteet hyvä ja paha, Jumala ja Saatana, ovat ihmismielen tuotosta. Toisaalta nämä käsitteet voidaan kyllä yrittää liittää "todellisen maailman" nolla-yksi -tapahtumiin: korkeushyppääjä joko pääsee riman yli tai rima putoaa. "Todellisen maailman" -tapahtuman ja ihmismoraalin säätämän hyvän ja pahan teon välillä on kuitenkin hätkähdyttävä ero:
Luonnonlakien alainen tapahtuma ei ole mahdollinen (siis on todellakin kielletty tapahtumasta), sen sijaan ihmismielen pahaksi mieltämä tapahtuma ei ole kielletty (ja sellaisia tapahtuu joka päivä).
Meille on siis todella annettu mahdollisuus valita "hyvän" ja "pahan" välillä. Mutta miksi ihmeessä näin? Onko joku tyrinyt pahasti luonnonlakeja säätäessään? Jättänyt meille ihmismoraalin suuruisen (tai pienoisen) porsaanreiän hyödynnettäväksemme. Ehkä selitys onkin käytännöllisempi: järjestää filosofeille töitä.
Mikä parasta tämä pieni kävelyretkeni antoi minulle mahdollisen muovata uusi Jumalan-kuva itselleni: Jumalahan on yhtä kuin Luonnonlait. Ja tällä määrittelyllä paatuneempi ateistikin on nyt kanssani samaa mieltä, ellei sitten kyseenalaista luonnonlakeja. Luonnonlakeihin on myös hyvä vaikeina aikoina panna uskonsa ja toivonsa, koska niitähän ei me ihmiset päästä sössimään vaikka kuinka haluttaisiin.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Filosofisia pohdintoja - osa 1: luonnollisista kielistä kvanttikieliin
Alan kirjoittaa omia lähinnä luonnollisiin kieliin ja kielten oppimiseen liittyviä filosofisia pohdintojani esikuvaksi nostamani Ludwig Wittgensteinin Filosofisia tutkimuksia -teoksen innoittamana. Esikuvan mukaisesti olen jakanut pohdiskeluni lyhyiksi numeroiduiksi kohdiksi, joita saatan myöhempien pohdintojeni ja mahdollisesti saamani kritiikin mukaan täsmentää.
1) Kuvitelkaamme kielipeli #1, jossa opettaja sormella osoittamalla antaa todellisille esineille (joita tässä merkitsemme) A, B ja C nimet (vastaavassa järjestyksessä) kirja, muki ja astia.
2) Sama kielipeli voidaan kirjoittaa matemaattisena kuvauksena (funktiona) f(A) = kirja, f(B) = muki, f(C) = astia. Havainnollisemmin kirjoitettuna:
f
A ----> kirja
f
B ----> muki
f
C -----> astia
3) Oleelllista kyseistä kielipeliä tarkasteltaessa on
a) on olemassa todelliset (tai kuvitteelliset?) esineet (joita tässä merkitsemme) A, B, C
b) on olemassa todellisia esineitä vastaavat sanat kirja, muki, astia
c) todellisten esineiden ja niitä vastaavien sanojen välillä on kielipelin säännöt (kielipelin #1 tapauksessa jopa funktio).
Huomaa, että f on sama kaikissa kielipelin #1 tapauksissa, pelataanhan samaa kielipeliä!
4) Kielipeli #1 vastaa tiettyä hyvin yksinkertaista tapaa opettaa luonnollisen kielen sanojen vastaavuutta todellisen maailman objekteihin. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kielipeli ei "synny tyhjästä", sillä opettajan on kielipeliä pelatakseen:
a) Omistettava informaatio luonnollisen kielen sanoista (käytännössä osattava kieli),
b) Omistettava informaatio luonnollisen kielen sanoja vastaavista todellisen maailman objekteista (käytännössä tunnistettava aistein havaittavat objektit),
c) Osattava kielipelin säännöt (tässä tapauksessa kuvaus), jotka liittävät todelliseen objektiin tietyn luonnollisen kielen sanan (käytännössä osattava osoittaa oikeaa objektia ja lausua objektia vastaava sana).
Pohdi tässä yhteydessä: mikä mieli substantiivilla on käsitteeseen informaatio ja mikä mieli verbillä on kielipelin sääntöihin?
5) Pohdi kielipeliä #1 perinteisen tietokoneen toiminnan kannalta: Tietokoneessa informaatio on tallennettuna muistin bitteihin (0 ja 1). Pelkät bitit eivät kuitenkaan vielä tee toimivaa tietokonetta, vaan tarvitaan tietokoneen kielipelin säännöt, konekieli, jota käytettään bittien tallentamiseen, poistamiseen, siirtelemiseen ja muihin biteillä tehtäviin operaatioihin.
6) Kielipeliä #1 ja perinteisen tietokoneen toimintaa voitaisiin kutsua deterministiseksi kielipeliksi, kun kielipeliin osallistuvat objektit ja säännöt on annettu niin kielipeli on "peruuttamattomasti" lukittu (lopputulos on tiedossa).
7) Siirrytään hetkeksi fysiikan historiaan ja perehdytään samalla fysiikan käsitteisiin:
Ensiksikin kielipeliin #1 verrattuna fysiikan opettamisessa (opiskelussa, harrastamisessa, tutkimuksessa) on oleellista: a) fysiikka pyrkii kuvaamaan (mahdollisimman yksikäsitteisesti ja yksinkertaisesti) jotain mitä usein kutsumme todelliseksi maailmaksi (tai luonnonlaeiksi), b) fysiikan "tehtävänä" on siis todellisuuden mallintaminen (teorian ja koetulosten yhteensovittaminen), ei siis lopullisen totuuden kertominen siitä millainen todellisuus on, eikä todellisuuden muokkaaminen (siis luonnonlakien uudelleenkirjoittaminen).
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa luotiin pohjaa (klassiselle) statistiselle mekaniikalle. Teoriatasolla siis alettiin "hylätä" ehdottoman deterministinen maailmankuva. Sille mitä tässä kutsun klassiseksi statistiseksi analyysiksi on kuitenkin vielä ominaista se, että tiedon puute koetaan ainakin teoriassa ratkaistavaksi olevaksi ongelmaksi. Eli klassisen tarkastelukannan mukaan tilastollista analyysiä käytetään, koska emme syystä tai toisesta ole onnistuneet keräämään tarvittavaa tietoa tutkittavasta kohteesta, mutta periaatteessa voisimme siis saada tutkittavasta kohteesta täydellisen määrän informaatiota. Esim. Jos klassisen fysiikan tarkastelussa tiedämme alkuehdot (paikat ja nopeudet) ja hiukkasiin vaikuttavat voimat niin voimme laskea vaikka miljoonan hiukkasen liikeradat hiukkaslaatikossamme ajan funktiona. Äskeinen on siis täysin deterministinen maailmankuva: alkuehdot ja voimat (vrt. kielipelin säännöt) määräävät aikakehityksen yksikäsitteisesti. Jos emme tiedä alkuehtoja ja/tai voimia eksaktisti niin voimme turvautua, suuren hiukkasmäärän vuoksi, tilastolliseen analyysiin, jonka avulla voimme laskea likimääräisiä (mutta varsin tarkkoja!) arvoja mitattaville fysikaalisille suureille. Teorian ja koetuloksen vastaavuus voidaan varmistaa vertaamalla näitä keskenään.
Oleellista klassisessa tarkastelussa on: tiedonpuuteongelma on ratkaistavissa.
8) 1920-luvun puolivälissä teoreettiset fyysikot hahmottelivat kvanttimekaniikan perusteita. Tällöin kävi viimeistään selväksi, että sitä mitä kutsumme todellisuudeksi (luonnonlaeiksi) on mahdollista mallintaa varsin tarkalla tavalla hyväksyen samalla mallinnukseemme oleellisen "puutteen": meidän ei ole edes teoriassa kvanttimekaanisen mallimme avulla saada esim. samanaikaista tarkkaa tietoa tietyn hiukkasen paikasta ja liikemäärästä. Kvanttimekaanisen mallin mukaan on siis olemassa tietty (hyvin määritelty) raja, joka estää tiettyjen fysikaalisten suureiden tarkemman määrittämisen riippumatta mittauskaluston hyvyydestä!
9) 0leellista kodassa 8 on huomata: kvanttimekaaninen maailmankuva ei ole todellisuus, vaan ainoastaan yksi likimääräinen kuva jostain mitä kutsumme todellisuudeksi. Kvanttimekaniikka ei määrää eikä muokkaa luonnonlakeja. Luonnonlait ovat (ainakin oman väittämäni mukaan) täysin riippumattomia a) niitä kuvaavista malleista, b) ihmisten toiminnasta.
10) Luonnolliset kielemme (ja niiden opetus!) ovat kehittyneet ainakin useiden vuosituhansien kuluessa. Luonnollisilla kielillä on kiistatta täytynyt olla (ja on edelleen) kiinteä suhde sen kanssa mitä kutsumme havaittavaksi todellisuudeksi. Kielipeli #1 havainnollistaa yhtä yhteyttä luonnollisen kielen ja todellisuuden välillä.
11) Luonnollinen kielemme on siis yhteydessä todellisuuteen (kuvaamme todellisuudesta) aistiemme (näkö,kuulo,tunto,maku) avulla. Kysykäämme: mikä on siis aistiemme vaikutus luonnollisten kielemme kehitykseen?
12) Aistimamme maailma on kuitenkin luoteeltaan fysikaalisesti katsottuna hyvin klassinen ja deterministinen: me tavalliset ihmiset havainnoimme maailmaa samoin kuin Newton aikanaan.
13) Myös luonnollisen kielemme avulla puhumme pääasiassa klassisen maailmankuvan asioista, objekteista ja tapahtumista. Vastaamme kysymykseen: Missä kirja on? Kirja on pöydällä. Voisimme myös vastata: Kirja voi olla pöydällä tai sitten se on lattialla. En oikein tiedä.
Tästä vastauksessa on selvästi klassisen epätietoisuuden tunnusmerkit: emme tiedä missä kirja on, mutta voisimme kyllä tarvittaessa selvittää asian.
14) Todelliset luonnolliset kielemme ja niiden opettaminen eivät ole niin yksinkertaisia asioita kuin kielipeli #1: luonnollisen kielipelin sääntö ei ole (yksikäsitteinen) funktio vaan pikemminkin jonkinlainen relaatio. Sanoillahan on usein monia erilaisia (ja jopa hyvin ristiriitaisia) merkityksiä. Monia abstrakteja käsitteitä olisi hyvin vaikea (ellei mahdoton?) opettaa kielipelillä #1. Opettamiseen liittyy aina väärinymmärtämisen mahdollisuus, jne...
Ymmärrämme siis ensimmäisen kielipelimme #1 puutteet (ainakin osan puutteista), mutta unohtakaamme nämä puutteet vielä toistaiseksi...
15) Palaamme kvanttimekaaniseen maailmankuvaan: ajatelkaamme kirja joko a) on tuossa tai b) ei ole tuossa (tähän loppuu klassinen maailmankuvamme), tai sitten c) kirja on jotain on tuossa ja ei ole tuossa väliltä (superposition näistä kahdesta tilasta).
Äskeinen kohta c tuntuu hyvin vieraalta luonnollisten kieltemme ja niiden oppimisen kannalta. Tuntuisi, että niin sanoaksemme tulemme toimeen nollan ja ykkösen avulla. Kohdan c tapauksella ei näyttäisi olevan merkitystä luonnollisten kieltemme kannalta. Havainnoimamme makromaailma, johon luonnolliset kielet ja niiden opetus on kytköksissä, ei ole luonteeltaan kvanttimaailma.
16) Kuitenkin: tulevaisuudessa tehtäviimme kuuluu "opettaa" kvanttitietokoneita eli tietokoneita, jotka toimivat myös käyttäen mainitsemiani superpositiotiloja. Eikö silloin myös meidän opettajina tulisi "ymmärtää" tulevien kielten kvanttiluonne?
17) Kysykäämme: miten tulevaisuuden tietokoneiden kvanttikielet tulevat vaikuttamaan luonnollisiin kieliimme ja niiden opetukseen?
1) Kuvitelkaamme kielipeli #1, jossa opettaja sormella osoittamalla antaa todellisille esineille (joita tässä merkitsemme) A, B ja C nimet (vastaavassa järjestyksessä) kirja, muki ja astia.
2) Sama kielipeli voidaan kirjoittaa matemaattisena kuvauksena (funktiona) f(A) = kirja, f(B) = muki, f(C) = astia. Havainnollisemmin kirjoitettuna:
f
A ----> kirja
f
B ----> muki
f
C -----> astia
3) Oleelllista kyseistä kielipeliä tarkasteltaessa on
a) on olemassa todelliset (tai kuvitteelliset?) esineet (joita tässä merkitsemme) A, B, C
b) on olemassa todellisia esineitä vastaavat sanat kirja, muki, astia
c) todellisten esineiden ja niitä vastaavien sanojen välillä on kielipelin säännöt (kielipelin #1 tapauksessa jopa funktio).
Huomaa, että f on sama kaikissa kielipelin #1 tapauksissa, pelataanhan samaa kielipeliä!
4) Kielipeli #1 vastaa tiettyä hyvin yksinkertaista tapaa opettaa luonnollisen kielen sanojen vastaavuutta todellisen maailman objekteihin. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kielipeli ei "synny tyhjästä", sillä opettajan on kielipeliä pelatakseen:
a) Omistettava informaatio luonnollisen kielen sanoista (käytännössä osattava kieli),
b) Omistettava informaatio luonnollisen kielen sanoja vastaavista todellisen maailman objekteista (käytännössä tunnistettava aistein havaittavat objektit),
c) Osattava kielipelin säännöt (tässä tapauksessa kuvaus), jotka liittävät todelliseen objektiin tietyn luonnollisen kielen sanan (käytännössä osattava osoittaa oikeaa objektia ja lausua objektia vastaava sana).
Pohdi tässä yhteydessä: mikä mieli substantiivilla on käsitteeseen informaatio ja mikä mieli verbillä on kielipelin sääntöihin?
5) Pohdi kielipeliä #1 perinteisen tietokoneen toiminnan kannalta: Tietokoneessa informaatio on tallennettuna muistin bitteihin (0 ja 1). Pelkät bitit eivät kuitenkaan vielä tee toimivaa tietokonetta, vaan tarvitaan tietokoneen kielipelin säännöt, konekieli, jota käytettään bittien tallentamiseen, poistamiseen, siirtelemiseen ja muihin biteillä tehtäviin operaatioihin.
6) Kielipeliä #1 ja perinteisen tietokoneen toimintaa voitaisiin kutsua deterministiseksi kielipeliksi, kun kielipeliin osallistuvat objektit ja säännöt on annettu niin kielipeli on "peruuttamattomasti" lukittu (lopputulos on tiedossa).
7) Siirrytään hetkeksi fysiikan historiaan ja perehdytään samalla fysiikan käsitteisiin:
Ensiksikin kielipeliin #1 verrattuna fysiikan opettamisessa (opiskelussa, harrastamisessa, tutkimuksessa) on oleellista: a) fysiikka pyrkii kuvaamaan (mahdollisimman yksikäsitteisesti ja yksinkertaisesti) jotain mitä usein kutsumme todelliseksi maailmaksi (tai luonnonlaeiksi), b) fysiikan "tehtävänä" on siis todellisuuden mallintaminen (teorian ja koetulosten yhteensovittaminen), ei siis lopullisen totuuden kertominen siitä millainen todellisuus on, eikä todellisuuden muokkaaminen (siis luonnonlakien uudelleenkirjoittaminen).
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa luotiin pohjaa (klassiselle) statistiselle mekaniikalle. Teoriatasolla siis alettiin "hylätä" ehdottoman deterministinen maailmankuva. Sille mitä tässä kutsun klassiseksi statistiseksi analyysiksi on kuitenkin vielä ominaista se, että tiedon puute koetaan ainakin teoriassa ratkaistavaksi olevaksi ongelmaksi. Eli klassisen tarkastelukannan mukaan tilastollista analyysiä käytetään, koska emme syystä tai toisesta ole onnistuneet keräämään tarvittavaa tietoa tutkittavasta kohteesta, mutta periaatteessa voisimme siis saada tutkittavasta kohteesta täydellisen määrän informaatiota. Esim. Jos klassisen fysiikan tarkastelussa tiedämme alkuehdot (paikat ja nopeudet) ja hiukkasiin vaikuttavat voimat niin voimme laskea vaikka miljoonan hiukkasen liikeradat hiukkaslaatikossamme ajan funktiona. Äskeinen on siis täysin deterministinen maailmankuva: alkuehdot ja voimat (vrt. kielipelin säännöt) määräävät aikakehityksen yksikäsitteisesti. Jos emme tiedä alkuehtoja ja/tai voimia eksaktisti niin voimme turvautua, suuren hiukkasmäärän vuoksi, tilastolliseen analyysiin, jonka avulla voimme laskea likimääräisiä (mutta varsin tarkkoja!) arvoja mitattaville fysikaalisille suureille. Teorian ja koetuloksen vastaavuus voidaan varmistaa vertaamalla näitä keskenään.
Oleellista klassisessa tarkastelussa on: tiedonpuuteongelma on ratkaistavissa.
8) 1920-luvun puolivälissä teoreettiset fyysikot hahmottelivat kvanttimekaniikan perusteita. Tällöin kävi viimeistään selväksi, että sitä mitä kutsumme todellisuudeksi (luonnonlaeiksi) on mahdollista mallintaa varsin tarkalla tavalla hyväksyen samalla mallinnukseemme oleellisen "puutteen": meidän ei ole edes teoriassa kvanttimekaanisen mallimme avulla saada esim. samanaikaista tarkkaa tietoa tietyn hiukkasen paikasta ja liikemäärästä. Kvanttimekaanisen mallin mukaan on siis olemassa tietty (hyvin määritelty) raja, joka estää tiettyjen fysikaalisten suureiden tarkemman määrittämisen riippumatta mittauskaluston hyvyydestä!
9) 0leellista kodassa 8 on huomata: kvanttimekaaninen maailmankuva ei ole todellisuus, vaan ainoastaan yksi likimääräinen kuva jostain mitä kutsumme todellisuudeksi. Kvanttimekaniikka ei määrää eikä muokkaa luonnonlakeja. Luonnonlait ovat (ainakin oman väittämäni mukaan) täysin riippumattomia a) niitä kuvaavista malleista, b) ihmisten toiminnasta.
10) Luonnolliset kielemme (ja niiden opetus!) ovat kehittyneet ainakin useiden vuosituhansien kuluessa. Luonnollisilla kielillä on kiistatta täytynyt olla (ja on edelleen) kiinteä suhde sen kanssa mitä kutsumme havaittavaksi todellisuudeksi. Kielipeli #1 havainnollistaa yhtä yhteyttä luonnollisen kielen ja todellisuuden välillä.
11) Luonnollinen kielemme on siis yhteydessä todellisuuteen (kuvaamme todellisuudesta) aistiemme (näkö,kuulo,tunto,maku) avulla. Kysykäämme: mikä on siis aistiemme vaikutus luonnollisten kielemme kehitykseen?
12) Aistimamme maailma on kuitenkin luoteeltaan fysikaalisesti katsottuna hyvin klassinen ja deterministinen: me tavalliset ihmiset havainnoimme maailmaa samoin kuin Newton aikanaan.
13) Myös luonnollisen kielemme avulla puhumme pääasiassa klassisen maailmankuvan asioista, objekteista ja tapahtumista. Vastaamme kysymykseen: Missä kirja on? Kirja on pöydällä. Voisimme myös vastata: Kirja voi olla pöydällä tai sitten se on lattialla. En oikein tiedä.
Tästä vastauksessa on selvästi klassisen epätietoisuuden tunnusmerkit: emme tiedä missä kirja on, mutta voisimme kyllä tarvittaessa selvittää asian.
14) Todelliset luonnolliset kielemme ja niiden opettaminen eivät ole niin yksinkertaisia asioita kuin kielipeli #1: luonnollisen kielipelin sääntö ei ole (yksikäsitteinen) funktio vaan pikemminkin jonkinlainen relaatio. Sanoillahan on usein monia erilaisia (ja jopa hyvin ristiriitaisia) merkityksiä. Monia abstrakteja käsitteitä olisi hyvin vaikea (ellei mahdoton?) opettaa kielipelillä #1. Opettamiseen liittyy aina väärinymmärtämisen mahdollisuus, jne...
Ymmärrämme siis ensimmäisen kielipelimme #1 puutteet (ainakin osan puutteista), mutta unohtakaamme nämä puutteet vielä toistaiseksi...
15) Palaamme kvanttimekaaniseen maailmankuvaan: ajatelkaamme kirja joko a) on tuossa tai b) ei ole tuossa (tähän loppuu klassinen maailmankuvamme), tai sitten c) kirja on jotain on tuossa ja ei ole tuossa väliltä (superposition näistä kahdesta tilasta).
Äskeinen kohta c tuntuu hyvin vieraalta luonnollisten kieltemme ja niiden oppimisen kannalta. Tuntuisi, että niin sanoaksemme tulemme toimeen nollan ja ykkösen avulla. Kohdan c tapauksella ei näyttäisi olevan merkitystä luonnollisten kieltemme kannalta. Havainnoimamme makromaailma, johon luonnolliset kielet ja niiden opetus on kytköksissä, ei ole luonteeltaan kvanttimaailma.
16) Kuitenkin: tulevaisuudessa tehtäviimme kuuluu "opettaa" kvanttitietokoneita eli tietokoneita, jotka toimivat myös käyttäen mainitsemiani superpositiotiloja. Eikö silloin myös meidän opettajina tulisi "ymmärtää" tulevien kielten kvanttiluonne?
17) Kysykäämme: miten tulevaisuuden tietokoneiden kvanttikielet tulevat vaikuttamaan luonnollisiin kieliimme ja niiden opetukseen?
perjantai 23. tammikuuta 2009
Terveydenhoito kuntoon!
Luin muutama päivä sitten Ylen nettisivuilta pienen uutisen suomalaisten terveysalan yritysten siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/terveysalan_yrityksista_valtaosa_myyty_ulkomaille_495606.html
Lainaus uutisesta:
"Kolmisen vuotta sitten Suomessa toimi kolme suurta kotimaista terveysalan yksityistä yritystä, Medivire, Mehiläinen ja Suomen Terveystalo. Nopeassa tahdissa niiden omistus on siirtynyt ulkomaille."
Täytyy sanoa, että olen erittäin huolissani meidän suomalaisten vähäisestä panostuksesta terveydenhuoltosektoriin ja omasta terveydestä huolehtimiseen. Kaikkien toimijoiden - yksityisten ihmisten, valtion, kuntien ja yritysten - pitäisi vihdoinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kansallisiin terveystalkoisiin.
Voisin hyvin kirjoittaa sivukaupalla kritiikkiä ja esimerkkejä siitä arvostuksellisesta ja taloudellisesta alennustilasta, johon me suomalaiset olemme terveydenhoitomme ajaneet. Ylenpalttisen kritiikin sijaan haluan kuitenkin keskittyä kirjaamaan omat teesini suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän muuttamiseksi:
1) Suomessa, jossa on varaa rakentaa oopperataloja, metsäautoteitä ja jäähalleja sekä antaa yritystukia, täytyy olla myös varaa huolehtia siitä että potilaita ei kuole leikkausjonoihin, vanhukset eivät saa jäädä ilman kuntouttaavaa toimintaa, potilaita pitää hoitaa yksilöllisesti ja pitkäjänteisesti (potilaskäynnit eivät saa olla irrallisia vaan niiden pitää liittyä hoitohistoriaan johon sekä potilas että lääkäri ovat sitoutuneet). Valtion ja kuntien pitää kasvattaa järkevästi suunnattua panostustaan terveydenhoitoon!
2) Yksityisten ihmisten pitää sitoutua omasta terveydestään huolehtimiseen. Tämä on taloudellisesti helppoa, sillä terveellinen perusruoka on yleensä halpaa ja liikkuminen ei maksa mitään! Alkoholilla ja tupakalla itsensä turruttaminen on melko itsetuhoista aktiviteettia, jota on syytä välttää. Oma kokemukseni sairaalan ensiavusta: vahvasti päihtynyt mies joka a) ahdisteli sairaanhoitajaa, b) karkasi välillä omille teilleen sairaalan käytäville, ajoi muiden jonottavien potilaiden ohi! Ainoa keino tavalliselle potilaalle päästä "arvoasteikossa" tuon vahvasti juopuneen ihmisen edelle olisi ollut saada kunnon sairaskohtaus ja kuolla kupsahtaa keskelle lattiaa! Sen verran pitäisi olla suomalaisillakin suoraselkäisyyttä että hoitavat omat alkoholikrapulansa itsehoitona. Jos alkoholiin kuolee niin silloin on selvästi juonut liikaa. Kitkerää tekstiä, enkä itsekään ole noin ehdoton, mutta jokaisen alkoholistin ja tupakoitsijan on syytä miettiä: juuri heidän hoitamisensa vuoksi joku muu jää ilman hoitoa! Näin se vain menee...
3) Suomalaisten pääomasijoittajien - sekä institutionaalisten että yksityishenkilöiden - olisi panostettava terveysalanyritysten omistamiseen ja otettava omistajavastuu yksityisten terveyspalveluiden kehittämisestä kansanterveyden kannalta järkevällä tavalla.
4) Potilastietokannat ja käyttöliittymät on tehtävä uudestaan huippuosaajien johdolla. Lääkärin vastaanottoajat ovat niin lyhyitä, että hakusysteemin on muutamassa sekunnissa etsittävä ja koottava olleellinen ja tiivistetty teksti jokaista hakusanaa (esim. sairautta) koskien. Lääkärillä ei ole yksinkertaisesti aikaa selailla läpi jokaista potilaasta tehtyä merkintää. Pahimmassa tapauksessa äkillisen sairaskohtauksen saanut kerkeää jo kuolla ennen kuin kohtauksen todennäköinen syy löytyy muistiinpanojen pohjalta.
Potilastietokannat ja niiden käyttöliittymät on siis ehdottomasti suunniteltava ja toteuttettava vain ja ainoastaan kaikkein kyvykkäimpien ja kaukonäköisimpien suunnittelijoiden johdolla. Niiden toteuttamista ei missään tapauksessa saisi antaa tavallisten käyttöliittymäsuunnittelijoiden tehtäväksi, vaan tehtävän voisi suorittaa ainoastaan Einsteinen ja Newtonin tapaiset nerot jotka pystyvät keksimään ratkaisuita jotka toimivat vielä 50 vuoden päästäkin. Tämä saisi mielestäni maksaa vaikka miljardi euroa, jos lopputuloksena olisi systeemi joka jokaisen potilaskäynnin aikana säästäisi aikaa yli minuutin. Puhumattakaan montako kuoleman tapausta ja väärää diagnoosia tuollainen järjestelmä voisi estää! Nythän lääkärit joutuvat pitkälti luottamaan potilaan muistiin, joka parhaimmillaankin on varsin kehno, diagnoosinsa pohjana. Puoliautomaattinen varmennusjärjestelmä olisi siis hyvä olla lääkärien apuna.
Tietojärjestelmä uudistuksen suurena esteenä on tietysti suomalaisten ahdistus yksityisyyden suojasta. Oma ehdotukseni olisi jakaa kansalaiset (ainakin) kahteen ryhmään: a) potilaat jotka haluavat pitää potilastietonsa vain omassa käytössään, b) potilaat jotka haluavat että heidän potilastietonsa pystytään maksimaalisesti hyödyntämään heidän hoidossaan. Itse ainakin haluan, että minun sairaskohtaustani hoidettaessa ei minulta tarvitse kysellä tyhmiä kysymyksiä vaan oleellinen potilasinformaatio löytyy muutamassa sekunnissa.
5) Kaikkien suomalaisten, joilla on rahaa säästössä tulisi osallistua terveyspalveluiden kehittämiseen maksamalla itse palveluista. Nythän monen varakkaan eläkeläisen (heitäkin on) rahat "mätänevät" pankkitilillä ja siirtyvä aikanaan ennestään rikkaille perijöille! Minun mielestäni ennemminkin: alastomina tähän maailmaan tullaan ja alastomana täältä myös saa arvokkaasti poistua! Itselläni ei ainakaan ole mitään perintövaatimuksia omille vanhemmilleni.
Siis kehotukseni suomalaisille: terveyspalveluita saa myös ostaa!
6) Sairaalatilat pitää uudistaa mahdollisimman hygieenisiksi ja viihtyisiksi sekä henkilökunnalle että potilaille. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää kaikkein kehittyneimpien, helppokäyttöisten ja tehokkaiden apuvälineiden hankkimiseen sairaanhoitajien ja potilaiden käyttöön. Näin sairaanhoitajille jäisi enemmän aikaa potilaiden huomioimiseen.
7) Kiirettä pitää välttää potilastyössä kuin ruttoa. Paranemisessa on kyse myös psykologiasta.
Keskimäärin potilas paranee nopeammin ja tehokkaammin jos potilaalla on mielikuva, että hänestä todella välitetään ja hänelle uhrataan aikaa ja voimavaroja. Eli sairaanhoidossa tarvittaisiin paljon lisää sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joiden tulisi lisäksi olla myös entistä tehokkaampia työssään (teknisten apuvälineiden ja parantuneiden toimintatapojen ansiosta).
Noiden kaikkien teesien toteuttaminen maksaa paljon rahaa, mutta kuitenkin niiden toteuttamisessa on perimmältään kysymys tahdosta. Haluammeko oikeasti panostaa terveyteemme ja hyvinvointiimme vai tyydymmekö ainoastaan valittamaan asioiden huonoa tilaa?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/terveysalan_yrityksista_valtaosa_myyty_ulkomaille_495606.html
Lainaus uutisesta:
"Kolmisen vuotta sitten Suomessa toimi kolme suurta kotimaista terveysalan yksityistä yritystä, Medivire, Mehiläinen ja Suomen Terveystalo. Nopeassa tahdissa niiden omistus on siirtynyt ulkomaille."
Täytyy sanoa, että olen erittäin huolissani meidän suomalaisten vähäisestä panostuksesta terveydenhuoltosektoriin ja omasta terveydestä huolehtimiseen. Kaikkien toimijoiden - yksityisten ihmisten, valtion, kuntien ja yritysten - pitäisi vihdoinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kansallisiin terveystalkoisiin.
Voisin hyvin kirjoittaa sivukaupalla kritiikkiä ja esimerkkejä siitä arvostuksellisesta ja taloudellisesta alennustilasta, johon me suomalaiset olemme terveydenhoitomme ajaneet. Ylenpalttisen kritiikin sijaan haluan kuitenkin keskittyä kirjaamaan omat teesini suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän muuttamiseksi:
1) Suomessa, jossa on varaa rakentaa oopperataloja, metsäautoteitä ja jäähalleja sekä antaa yritystukia, täytyy olla myös varaa huolehtia siitä että potilaita ei kuole leikkausjonoihin, vanhukset eivät saa jäädä ilman kuntouttaavaa toimintaa, potilaita pitää hoitaa yksilöllisesti ja pitkäjänteisesti (potilaskäynnit eivät saa olla irrallisia vaan niiden pitää liittyä hoitohistoriaan johon sekä potilas että lääkäri ovat sitoutuneet). Valtion ja kuntien pitää kasvattaa järkevästi suunnattua panostustaan terveydenhoitoon!
2) Yksityisten ihmisten pitää sitoutua omasta terveydestään huolehtimiseen. Tämä on taloudellisesti helppoa, sillä terveellinen perusruoka on yleensä halpaa ja liikkuminen ei maksa mitään! Alkoholilla ja tupakalla itsensä turruttaminen on melko itsetuhoista aktiviteettia, jota on syytä välttää. Oma kokemukseni sairaalan ensiavusta: vahvasti päihtynyt mies joka a) ahdisteli sairaanhoitajaa, b) karkasi välillä omille teilleen sairaalan käytäville, ajoi muiden jonottavien potilaiden ohi! Ainoa keino tavalliselle potilaalle päästä "arvoasteikossa" tuon vahvasti juopuneen ihmisen edelle olisi ollut saada kunnon sairaskohtaus ja kuolla kupsahtaa keskelle lattiaa! Sen verran pitäisi olla suomalaisillakin suoraselkäisyyttä että hoitavat omat alkoholikrapulansa itsehoitona. Jos alkoholiin kuolee niin silloin on selvästi juonut liikaa. Kitkerää tekstiä, enkä itsekään ole noin ehdoton, mutta jokaisen alkoholistin ja tupakoitsijan on syytä miettiä: juuri heidän hoitamisensa vuoksi joku muu jää ilman hoitoa! Näin se vain menee...
3) Suomalaisten pääomasijoittajien - sekä institutionaalisten että yksityishenkilöiden - olisi panostettava terveysalanyritysten omistamiseen ja otettava omistajavastuu yksityisten terveyspalveluiden kehittämisestä kansanterveyden kannalta järkevällä tavalla.
4) Potilastietokannat ja käyttöliittymät on tehtävä uudestaan huippuosaajien johdolla. Lääkärin vastaanottoajat ovat niin lyhyitä, että hakusysteemin on muutamassa sekunnissa etsittävä ja koottava olleellinen ja tiivistetty teksti jokaista hakusanaa (esim. sairautta) koskien. Lääkärillä ei ole yksinkertaisesti aikaa selailla läpi jokaista potilaasta tehtyä merkintää. Pahimmassa tapauksessa äkillisen sairaskohtauksen saanut kerkeää jo kuolla ennen kuin kohtauksen todennäköinen syy löytyy muistiinpanojen pohjalta.
Potilastietokannat ja niiden käyttöliittymät on siis ehdottomasti suunniteltava ja toteuttettava vain ja ainoastaan kaikkein kyvykkäimpien ja kaukonäköisimpien suunnittelijoiden johdolla. Niiden toteuttamista ei missään tapauksessa saisi antaa tavallisten käyttöliittymäsuunnittelijoiden tehtäväksi, vaan tehtävän voisi suorittaa ainoastaan Einsteinen ja Newtonin tapaiset nerot jotka pystyvät keksimään ratkaisuita jotka toimivat vielä 50 vuoden päästäkin. Tämä saisi mielestäni maksaa vaikka miljardi euroa, jos lopputuloksena olisi systeemi joka jokaisen potilaskäynnin aikana säästäisi aikaa yli minuutin. Puhumattakaan montako kuoleman tapausta ja väärää diagnoosia tuollainen järjestelmä voisi estää! Nythän lääkärit joutuvat pitkälti luottamaan potilaan muistiin, joka parhaimmillaankin on varsin kehno, diagnoosinsa pohjana. Puoliautomaattinen varmennusjärjestelmä olisi siis hyvä olla lääkärien apuna.
Tietojärjestelmä uudistuksen suurena esteenä on tietysti suomalaisten ahdistus yksityisyyden suojasta. Oma ehdotukseni olisi jakaa kansalaiset (ainakin) kahteen ryhmään: a) potilaat jotka haluavat pitää potilastietonsa vain omassa käytössään, b) potilaat jotka haluavat että heidän potilastietonsa pystytään maksimaalisesti hyödyntämään heidän hoidossaan. Itse ainakin haluan, että minun sairaskohtaustani hoidettaessa ei minulta tarvitse kysellä tyhmiä kysymyksiä vaan oleellinen potilasinformaatio löytyy muutamassa sekunnissa.
5) Kaikkien suomalaisten, joilla on rahaa säästössä tulisi osallistua terveyspalveluiden kehittämiseen maksamalla itse palveluista. Nythän monen varakkaan eläkeläisen (heitäkin on) rahat "mätänevät" pankkitilillä ja siirtyvä aikanaan ennestään rikkaille perijöille! Minun mielestäni ennemminkin: alastomina tähän maailmaan tullaan ja alastomana täältä myös saa arvokkaasti poistua! Itselläni ei ainakaan ole mitään perintövaatimuksia omille vanhemmilleni.
Siis kehotukseni suomalaisille: terveyspalveluita saa myös ostaa!
6) Sairaalatilat pitää uudistaa mahdollisimman hygieenisiksi ja viihtyisiksi sekä henkilökunnalle että potilaille. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää kaikkein kehittyneimpien, helppokäyttöisten ja tehokkaiden apuvälineiden hankkimiseen sairaanhoitajien ja potilaiden käyttöön. Näin sairaanhoitajille jäisi enemmän aikaa potilaiden huomioimiseen.
7) Kiirettä pitää välttää potilastyössä kuin ruttoa. Paranemisessa on kyse myös psykologiasta.
Keskimäärin potilas paranee nopeammin ja tehokkaammin jos potilaalla on mielikuva, että hänestä todella välitetään ja hänelle uhrataan aikaa ja voimavaroja. Eli sairaanhoidossa tarvittaisiin paljon lisää sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joiden tulisi lisäksi olla myös entistä tehokkaampia työssään (teknisten apuvälineiden ja parantuneiden toimintatapojen ansiosta).
Noiden kaikkien teesien toteuttaminen maksaa paljon rahaa, mutta kuitenkin niiden toteuttamisessa on perimmältään kysymys tahdosta. Haluammeko oikeasti panostaa terveyteemme ja hyvinvointiimme vai tyydymmekö ainoastaan valittamaan asioiden huonoa tilaa?
torstai 15. tammikuuta 2009
Elvyttäkää!
Nyt minäkin, järkevän ja vastuullisen kuluttamisen puolestapuhuja, vetoan vakavaraisiin: tehkää nyt ja lähitulevaisuudessa järkeviä investointeja, vaikka sitten hieman aikaistaen suunnitelmianne. Epävarmoina aikoina nimenomaan investointien järkevyys on tärkeää, ettei vähiä varoja hukata kannattamattomiin hankintoihin. Onneksi maailma on täynnä järkeviä investointikohteita, joten valinnanvaraa on lähes äärettömästi ja rajoitteena vain oma mielikuvitus.
Nyt, kun olen esittänyt oman vetoomukseni yksityisille ihmisille ja yrityksille, siirryn ruotimaan mitä toimenpiteitä odottaisin valtiolta. Prioriteetti- ja kiireellisyyslistani ykköspaikalla on yritysrahoituksen turvaaminen yrityksille, joilla on kohtuulliset selviytymismahdollisuudet. Yksi järkeväntuntuinen vaihtoehto yritysrahoituksen järjestämiseksi tuntuisi olevan (aina yrityksen tätä halutessa) tapauskohtaiset kolmikantaneuvottelut pankin, asiakkaan ja valtion edustajien välillä lainan järjestämiseksi. Valtion puolelta tuossa mallissa pitäisi järjestää valtion edustajalle rahoitus (ja valtuudet käyttää rahoitusta). Lisäksi valtion edustajalla tulisi olla kohtuullinen kyky arvioida yrityksen rahoitustilanne.
Yksinkertaisin yritysrahoituksen toteutus keino on vain jaella valtion takauksia kaikkiin järkevältä tuntuviin lainoihin. Ilmeisenä riskinä tässä on, että veronmaksajien rahoja syydetään konkurssikypsiin yrityksiin ja näin vääristetään vapaata kilpailua. Selvää on kuitenkin, että nyt ja lähitulevaisuudessa valtion on annettava rahaa yritysrahoituksen takaamiseksi, vaikka sitten suorina lainoina ohittaen kokonaan pankkisektorin.
Toinen merkittävä ja järkevä elvyttämisen muoto valtiolta olisi satsata tässä tilanteessa korjausrakentamiseen. Noususuhdanteen aikana ovat tie- ja rataverkko, koulut, sairaalat, yms. jääneet korjauksissaan uudisrakentamisen jalkoihin. Ja oikeastaan hyvä niin, sillä kuumentuneilla rakennusmarkkinoilla sekä hinta, että laatu kärsivät inflaatiota. Nyt voisi korjata hieman halvemmalla ja samalla työllistää suomalaisia.
Kolmas järkevä investointi kohde on investoida energiatehokkaaseen rakentamiseen. Mitä jos muuttaisimme valtion ja kuntien omistamat rakennukset parhaaseen A-luokkaan energiatehokkuuden suhteen?
Neljäs järkevä investointikohde on aktivoida yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoita valtionrahoituksen turvin käynnistämään järkeviä ja kaupallisia sovelluksia mahdollistavia tutkimusprojekteja. Toisaalta valtio voisi myös edelleen katalyyttinä aktivoida yritysten ja tutkijoiden välistä yhteistyötä. Sen sijaan, että jaellaan valtiontuottavuusohjelman nimissä tutkijoille potkuja, valtio voisi myös vaikka perustaa muutamalle avainalalle puhtaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen keskittyviä yksiköitä. Nythän merkittävä osa tutkijoiden ja professorien ajasta "tuhrautuu" paperibyrokratiaan ja opetusvelvollisuuksiin.
Lopuksi ruodin hieman tätä hallituksen "elvytyspolitiikkaa":
Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kokoomus on menestynyt gallupeissa viime aikoina: keskusta ei kertakaikkiaan osaa julkisuuspeliä. Ensin Vanhanen on pitkän aikaa hiljaa ja sitten kun hän esittää elvytysvisioitaan, ne maalailevat kymmenvuotisia ja kymmenien miljardien visioita kaukana tulevaisuudessa. Ihan ilmaisena neuvona Vanhaselle: tavalliset ihmiset ja yritykset kaipaavat hallitukselta sanomaa (ja tekoja), että hallitus toimii NYT JA TEHOKKAASTI taloustilanteen korjaamiseksi. Kaukaiset suunnitelmat voidaan ilmoittaa vaikka puolen vuoden tai vuoden päästä.
Toisaalta kokoomuksellakin on nyt vaara, gallup-menestyksen huumassaan, astua sudenkuoppaan. Ensin Niinistön ja sittemmin Kataisen ajama niukan, minimaalisen ja aikailevan elvytyksen politiikka voi nopeasti kääntyä itseään vastaan: yritykset menevät nurin ennen kuin mitään ehditään tekemään.
Hallituksessa onkin nyt ainakin julkisuustasolla hyvin skitsofreeninen tilanne: päähallituspuolueiden näkemykset elvytyksen suhteen vaikuttavat olevan eri ääripäistä. Enää puuttuu se, että vihreät alkavat kaupata omaa kolmatta tietään ja RKP omaa Ruotsin- tai Tanskan-malliaan. Mihin oppositiota silloin enää tarvittaisikaan?
Joten yksityiset kansalaiset ja yritykset: elvyttäkää järkevästi, vaikka hallitus ei siihen kykenisikään.
Nyt, kun olen esittänyt oman vetoomukseni yksityisille ihmisille ja yrityksille, siirryn ruotimaan mitä toimenpiteitä odottaisin valtiolta. Prioriteetti- ja kiireellisyyslistani ykköspaikalla on yritysrahoituksen turvaaminen yrityksille, joilla on kohtuulliset selviytymismahdollisuudet. Yksi järkeväntuntuinen vaihtoehto yritysrahoituksen järjestämiseksi tuntuisi olevan (aina yrityksen tätä halutessa) tapauskohtaiset kolmikantaneuvottelut pankin, asiakkaan ja valtion edustajien välillä lainan järjestämiseksi. Valtion puolelta tuossa mallissa pitäisi järjestää valtion edustajalle rahoitus (ja valtuudet käyttää rahoitusta). Lisäksi valtion edustajalla tulisi olla kohtuullinen kyky arvioida yrityksen rahoitustilanne.
Yksinkertaisin yritysrahoituksen toteutus keino on vain jaella valtion takauksia kaikkiin järkevältä tuntuviin lainoihin. Ilmeisenä riskinä tässä on, että veronmaksajien rahoja syydetään konkurssikypsiin yrityksiin ja näin vääristetään vapaata kilpailua. Selvää on kuitenkin, että nyt ja lähitulevaisuudessa valtion on annettava rahaa yritysrahoituksen takaamiseksi, vaikka sitten suorina lainoina ohittaen kokonaan pankkisektorin.
Toinen merkittävä ja järkevä elvyttämisen muoto valtiolta olisi satsata tässä tilanteessa korjausrakentamiseen. Noususuhdanteen aikana ovat tie- ja rataverkko, koulut, sairaalat, yms. jääneet korjauksissaan uudisrakentamisen jalkoihin. Ja oikeastaan hyvä niin, sillä kuumentuneilla rakennusmarkkinoilla sekä hinta, että laatu kärsivät inflaatiota. Nyt voisi korjata hieman halvemmalla ja samalla työllistää suomalaisia.
Kolmas järkevä investointi kohde on investoida energiatehokkaaseen rakentamiseen. Mitä jos muuttaisimme valtion ja kuntien omistamat rakennukset parhaaseen A-luokkaan energiatehokkuuden suhteen?
Neljäs järkevä investointikohde on aktivoida yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoita valtionrahoituksen turvin käynnistämään järkeviä ja kaupallisia sovelluksia mahdollistavia tutkimusprojekteja. Toisaalta valtio voisi myös edelleen katalyyttinä aktivoida yritysten ja tutkijoiden välistä yhteistyötä. Sen sijaan, että jaellaan valtiontuottavuusohjelman nimissä tutkijoille potkuja, valtio voisi myös vaikka perustaa muutamalle avainalalle puhtaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen keskittyviä yksiköitä. Nythän merkittävä osa tutkijoiden ja professorien ajasta "tuhrautuu" paperibyrokratiaan ja opetusvelvollisuuksiin.
Lopuksi ruodin hieman tätä hallituksen "elvytyspolitiikkaa":
Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kokoomus on menestynyt gallupeissa viime aikoina: keskusta ei kertakaikkiaan osaa julkisuuspeliä. Ensin Vanhanen on pitkän aikaa hiljaa ja sitten kun hän esittää elvytysvisioitaan, ne maalailevat kymmenvuotisia ja kymmenien miljardien visioita kaukana tulevaisuudessa. Ihan ilmaisena neuvona Vanhaselle: tavalliset ihmiset ja yritykset kaipaavat hallitukselta sanomaa (ja tekoja), että hallitus toimii NYT JA TEHOKKAASTI taloustilanteen korjaamiseksi. Kaukaiset suunnitelmat voidaan ilmoittaa vaikka puolen vuoden tai vuoden päästä.
Toisaalta kokoomuksellakin on nyt vaara, gallup-menestyksen huumassaan, astua sudenkuoppaan. Ensin Niinistön ja sittemmin Kataisen ajama niukan, minimaalisen ja aikailevan elvytyksen politiikka voi nopeasti kääntyä itseään vastaan: yritykset menevät nurin ennen kuin mitään ehditään tekemään.
Hallituksessa onkin nyt ainakin julkisuustasolla hyvin skitsofreeninen tilanne: päähallituspuolueiden näkemykset elvytyksen suhteen vaikuttavat olevan eri ääripäistä. Enää puuttuu se, että vihreät alkavat kaupata omaa kolmatta tietään ja RKP omaa Ruotsin- tai Tanskan-malliaan. Mihin oppositiota silloin enää tarvittaisikaan?
Joten yksityiset kansalaiset ja yritykset: elvyttäkää järkevästi, vaikka hallitus ei siihen kykenisikään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
