Alan kirjoittaa omia lähinnä luonnollisiin kieliin ja kielten oppimiseen liittyviä filosofisia pohdintojani esikuvaksi nostamani Ludwig Wittgensteinin Filosofisia tutkimuksia -teoksen innoittamana. Esikuvan mukaisesti olen jakanut pohdiskeluni lyhyiksi numeroiduiksi kohdiksi, joita saatan myöhempien pohdintojeni ja mahdollisesti saamani kritiikin mukaan täsmentää.
1) Kuvitelkaamme kielipeli #1, jossa opettaja sormella osoittamalla antaa todellisille esineille (joita tässä merkitsemme) A, B ja C nimet (vastaavassa järjestyksessä) kirja, muki ja astia.
2) Sama kielipeli voidaan kirjoittaa matemaattisena kuvauksena (funktiona) f(A) = kirja, f(B) = muki, f(C) = astia. Havainnollisemmin kirjoitettuna:
f
A ----> kirja
f
B ----> muki
f
C -----> astia
3) Oleelllista kyseistä kielipeliä tarkasteltaessa on
a) on olemassa todelliset (tai kuvitteelliset?) esineet (joita tässä merkitsemme) A, B, C
b) on olemassa todellisia esineitä vastaavat sanat kirja, muki, astia
c) todellisten esineiden ja niitä vastaavien sanojen välillä on kielipelin säännöt (kielipelin #1 tapauksessa jopa funktio).
Huomaa, että f on sama kaikissa kielipelin #1 tapauksissa, pelataanhan samaa kielipeliä!
4) Kielipeli #1 vastaa tiettyä hyvin yksinkertaista tapaa opettaa luonnollisen kielen sanojen vastaavuutta todellisen maailman objekteihin. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kielipeli ei "synny tyhjästä", sillä opettajan on kielipeliä pelatakseen:
a) Omistettava informaatio luonnollisen kielen sanoista (käytännössä osattava kieli),
b) Omistettava informaatio luonnollisen kielen sanoja vastaavista todellisen maailman objekteista (käytännössä tunnistettava aistein havaittavat objektit),
c) Osattava kielipelin säännöt (tässä tapauksessa kuvaus), jotka liittävät todelliseen objektiin tietyn luonnollisen kielen sanan (käytännössä osattava osoittaa oikeaa objektia ja lausua objektia vastaava sana).
Pohdi tässä yhteydessä: mikä mieli substantiivilla on käsitteeseen informaatio ja mikä mieli verbillä on kielipelin sääntöihin?
5) Pohdi kielipeliä #1 perinteisen tietokoneen toiminnan kannalta: Tietokoneessa informaatio on tallennettuna muistin bitteihin (0 ja 1). Pelkät bitit eivät kuitenkaan vielä tee toimivaa tietokonetta, vaan tarvitaan tietokoneen kielipelin säännöt, konekieli, jota käytettään bittien tallentamiseen, poistamiseen, siirtelemiseen ja muihin biteillä tehtäviin operaatioihin.
6) Kielipeliä #1 ja perinteisen tietokoneen toimintaa voitaisiin kutsua deterministiseksi kielipeliksi, kun kielipeliin osallistuvat objektit ja säännöt on annettu niin kielipeli on "peruuttamattomasti" lukittu (lopputulos on tiedossa).
7) Siirrytään hetkeksi fysiikan historiaan ja perehdytään samalla fysiikan käsitteisiin:
Ensiksikin kielipeliin #1 verrattuna fysiikan opettamisessa (opiskelussa, harrastamisessa, tutkimuksessa) on oleellista: a) fysiikka pyrkii kuvaamaan (mahdollisimman yksikäsitteisesti ja yksinkertaisesti) jotain mitä usein kutsumme todelliseksi maailmaksi (tai luonnonlaeiksi), b) fysiikan "tehtävänä" on siis todellisuuden mallintaminen (teorian ja koetulosten yhteensovittaminen), ei siis lopullisen totuuden kertominen siitä millainen todellisuus on, eikä todellisuuden muokkaaminen (siis luonnonlakien uudelleenkirjoittaminen).
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa luotiin pohjaa (klassiselle) statistiselle mekaniikalle. Teoriatasolla siis alettiin "hylätä" ehdottoman deterministinen maailmankuva. Sille mitä tässä kutsun klassiseksi statistiseksi analyysiksi on kuitenkin vielä ominaista se, että tiedon puute koetaan ainakin teoriassa ratkaistavaksi olevaksi ongelmaksi. Eli klassisen tarkastelukannan mukaan tilastollista analyysiä käytetään, koska emme syystä tai toisesta ole onnistuneet keräämään tarvittavaa tietoa tutkittavasta kohteesta, mutta periaatteessa voisimme siis saada tutkittavasta kohteesta täydellisen määrän informaatiota. Esim. Jos klassisen fysiikan tarkastelussa tiedämme alkuehdot (paikat ja nopeudet) ja hiukkasiin vaikuttavat voimat niin voimme laskea vaikka miljoonan hiukkasen liikeradat hiukkaslaatikossamme ajan funktiona. Äskeinen on siis täysin deterministinen maailmankuva: alkuehdot ja voimat (vrt. kielipelin säännöt) määräävät aikakehityksen yksikäsitteisesti. Jos emme tiedä alkuehtoja ja/tai voimia eksaktisti niin voimme turvautua, suuren hiukkasmäärän vuoksi, tilastolliseen analyysiin, jonka avulla voimme laskea likimääräisiä (mutta varsin tarkkoja!) arvoja mitattaville fysikaalisille suureille. Teorian ja koetuloksen vastaavuus voidaan varmistaa vertaamalla näitä keskenään.
Oleellista klassisessa tarkastelussa on: tiedonpuuteongelma on ratkaistavissa.
8) 1920-luvun puolivälissä teoreettiset fyysikot hahmottelivat kvanttimekaniikan perusteita. Tällöin kävi viimeistään selväksi, että sitä mitä kutsumme todellisuudeksi (luonnonlaeiksi) on mahdollista mallintaa varsin tarkalla tavalla hyväksyen samalla mallinnukseemme oleellisen "puutteen": meidän ei ole edes teoriassa kvanttimekaanisen mallimme avulla saada esim. samanaikaista tarkkaa tietoa tietyn hiukkasen paikasta ja liikemäärästä. Kvanttimekaanisen mallin mukaan on siis olemassa tietty (hyvin määritelty) raja, joka estää tiettyjen fysikaalisten suureiden tarkemman määrittämisen riippumatta mittauskaluston hyvyydestä!
9) 0leellista kodassa 8 on huomata: kvanttimekaaninen maailmankuva ei ole todellisuus, vaan ainoastaan yksi likimääräinen kuva jostain mitä kutsumme todellisuudeksi. Kvanttimekaniikka ei määrää eikä muokkaa luonnonlakeja. Luonnonlait ovat (ainakin oman väittämäni mukaan) täysin riippumattomia a) niitä kuvaavista malleista, b) ihmisten toiminnasta.
10) Luonnolliset kielemme (ja niiden opetus!) ovat kehittyneet ainakin useiden vuosituhansien kuluessa. Luonnollisilla kielillä on kiistatta täytynyt olla (ja on edelleen) kiinteä suhde sen kanssa mitä kutsumme havaittavaksi todellisuudeksi. Kielipeli #1 havainnollistaa yhtä yhteyttä luonnollisen kielen ja todellisuuden välillä.
11) Luonnollinen kielemme on siis yhteydessä todellisuuteen (kuvaamme todellisuudesta) aistiemme (näkö,kuulo,tunto,maku) avulla. Kysykäämme: mikä on siis aistiemme vaikutus luonnollisten kielemme kehitykseen?
12) Aistimamme maailma on kuitenkin luoteeltaan fysikaalisesti katsottuna hyvin klassinen ja deterministinen: me tavalliset ihmiset havainnoimme maailmaa samoin kuin Newton aikanaan.
13) Myös luonnollisen kielemme avulla puhumme pääasiassa klassisen maailmankuvan asioista, objekteista ja tapahtumista. Vastaamme kysymykseen: Missä kirja on? Kirja on pöydällä. Voisimme myös vastata: Kirja voi olla pöydällä tai sitten se on lattialla. En oikein tiedä.
Tästä vastauksessa on selvästi klassisen epätietoisuuden tunnusmerkit: emme tiedä missä kirja on, mutta voisimme kyllä tarvittaessa selvittää asian.
14) Todelliset luonnolliset kielemme ja niiden opettaminen eivät ole niin yksinkertaisia asioita kuin kielipeli #1: luonnollisen kielipelin sääntö ei ole (yksikäsitteinen) funktio vaan pikemminkin jonkinlainen relaatio. Sanoillahan on usein monia erilaisia (ja jopa hyvin ristiriitaisia) merkityksiä. Monia abstrakteja käsitteitä olisi hyvin vaikea (ellei mahdoton?) opettaa kielipelillä #1. Opettamiseen liittyy aina väärinymmärtämisen mahdollisuus, jne...
Ymmärrämme siis ensimmäisen kielipelimme #1 puutteet (ainakin osan puutteista), mutta unohtakaamme nämä puutteet vielä toistaiseksi...
15) Palaamme kvanttimekaaniseen maailmankuvaan: ajatelkaamme kirja joko a) on tuossa tai b) ei ole tuossa (tähän loppuu klassinen maailmankuvamme), tai sitten c) kirja on jotain on tuossa ja ei ole tuossa väliltä (superposition näistä kahdesta tilasta).
Äskeinen kohta c tuntuu hyvin vieraalta luonnollisten kieltemme ja niiden oppimisen kannalta. Tuntuisi, että niin sanoaksemme tulemme toimeen nollan ja ykkösen avulla. Kohdan c tapauksella ei näyttäisi olevan merkitystä luonnollisten kieltemme kannalta. Havainnoimamme makromaailma, johon luonnolliset kielet ja niiden opetus on kytköksissä, ei ole luonteeltaan kvanttimaailma.
16) Kuitenkin: tulevaisuudessa tehtäviimme kuuluu "opettaa" kvanttitietokoneita eli tietokoneita, jotka toimivat myös käyttäen mainitsemiani superpositiotiloja. Eikö silloin myös meidän opettajina tulisi "ymmärtää" tulevien kielten kvanttiluonne?
17) Kysykäämme: miten tulevaisuuden tietokoneiden kvanttikielet tulevat vaikuttamaan luonnollisiin kieliimme ja niiden opetukseen?
tiistai 3. maaliskuuta 2009
perjantai 23. tammikuuta 2009
Terveydenhoito kuntoon!
Luin muutama päivä sitten Ylen nettisivuilta pienen uutisen suomalaisten terveysalan yritysten siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/terveysalan_yrityksista_valtaosa_myyty_ulkomaille_495606.html
Lainaus uutisesta:
"Kolmisen vuotta sitten Suomessa toimi kolme suurta kotimaista terveysalan yksityistä yritystä, Medivire, Mehiläinen ja Suomen Terveystalo. Nopeassa tahdissa niiden omistus on siirtynyt ulkomaille."
Täytyy sanoa, että olen erittäin huolissani meidän suomalaisten vähäisestä panostuksesta terveydenhuoltosektoriin ja omasta terveydestä huolehtimiseen. Kaikkien toimijoiden - yksityisten ihmisten, valtion, kuntien ja yritysten - pitäisi vihdoinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kansallisiin terveystalkoisiin.
Voisin hyvin kirjoittaa sivukaupalla kritiikkiä ja esimerkkejä siitä arvostuksellisesta ja taloudellisesta alennustilasta, johon me suomalaiset olemme terveydenhoitomme ajaneet. Ylenpalttisen kritiikin sijaan haluan kuitenkin keskittyä kirjaamaan omat teesini suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän muuttamiseksi:
1) Suomessa, jossa on varaa rakentaa oopperataloja, metsäautoteitä ja jäähalleja sekä antaa yritystukia, täytyy olla myös varaa huolehtia siitä että potilaita ei kuole leikkausjonoihin, vanhukset eivät saa jäädä ilman kuntouttaavaa toimintaa, potilaita pitää hoitaa yksilöllisesti ja pitkäjänteisesti (potilaskäynnit eivät saa olla irrallisia vaan niiden pitää liittyä hoitohistoriaan johon sekä potilas että lääkäri ovat sitoutuneet). Valtion ja kuntien pitää kasvattaa järkevästi suunnattua panostustaan terveydenhoitoon!
2) Yksityisten ihmisten pitää sitoutua omasta terveydestään huolehtimiseen. Tämä on taloudellisesti helppoa, sillä terveellinen perusruoka on yleensä halpaa ja liikkuminen ei maksa mitään! Alkoholilla ja tupakalla itsensä turruttaminen on melko itsetuhoista aktiviteettia, jota on syytä välttää. Oma kokemukseni sairaalan ensiavusta: vahvasti päihtynyt mies joka a) ahdisteli sairaanhoitajaa, b) karkasi välillä omille teilleen sairaalan käytäville, ajoi muiden jonottavien potilaiden ohi! Ainoa keino tavalliselle potilaalle päästä "arvoasteikossa" tuon vahvasti juopuneen ihmisen edelle olisi ollut saada kunnon sairaskohtaus ja kuolla kupsahtaa keskelle lattiaa! Sen verran pitäisi olla suomalaisillakin suoraselkäisyyttä että hoitavat omat alkoholikrapulansa itsehoitona. Jos alkoholiin kuolee niin silloin on selvästi juonut liikaa. Kitkerää tekstiä, enkä itsekään ole noin ehdoton, mutta jokaisen alkoholistin ja tupakoitsijan on syytä miettiä: juuri heidän hoitamisensa vuoksi joku muu jää ilman hoitoa! Näin se vain menee...
3) Suomalaisten pääomasijoittajien - sekä institutionaalisten että yksityishenkilöiden - olisi panostettava terveysalanyritysten omistamiseen ja otettava omistajavastuu yksityisten terveyspalveluiden kehittämisestä kansanterveyden kannalta järkevällä tavalla.
4) Potilastietokannat ja käyttöliittymät on tehtävä uudestaan huippuosaajien johdolla. Lääkärin vastaanottoajat ovat niin lyhyitä, että hakusysteemin on muutamassa sekunnissa etsittävä ja koottava olleellinen ja tiivistetty teksti jokaista hakusanaa (esim. sairautta) koskien. Lääkärillä ei ole yksinkertaisesti aikaa selailla läpi jokaista potilaasta tehtyä merkintää. Pahimmassa tapauksessa äkillisen sairaskohtauksen saanut kerkeää jo kuolla ennen kuin kohtauksen todennäköinen syy löytyy muistiinpanojen pohjalta.
Potilastietokannat ja niiden käyttöliittymät on siis ehdottomasti suunniteltava ja toteuttettava vain ja ainoastaan kaikkein kyvykkäimpien ja kaukonäköisimpien suunnittelijoiden johdolla. Niiden toteuttamista ei missään tapauksessa saisi antaa tavallisten käyttöliittymäsuunnittelijoiden tehtäväksi, vaan tehtävän voisi suorittaa ainoastaan Einsteinen ja Newtonin tapaiset nerot jotka pystyvät keksimään ratkaisuita jotka toimivat vielä 50 vuoden päästäkin. Tämä saisi mielestäni maksaa vaikka miljardi euroa, jos lopputuloksena olisi systeemi joka jokaisen potilaskäynnin aikana säästäisi aikaa yli minuutin. Puhumattakaan montako kuoleman tapausta ja väärää diagnoosia tuollainen järjestelmä voisi estää! Nythän lääkärit joutuvat pitkälti luottamaan potilaan muistiin, joka parhaimmillaankin on varsin kehno, diagnoosinsa pohjana. Puoliautomaattinen varmennusjärjestelmä olisi siis hyvä olla lääkärien apuna.
Tietojärjestelmä uudistuksen suurena esteenä on tietysti suomalaisten ahdistus yksityisyyden suojasta. Oma ehdotukseni olisi jakaa kansalaiset (ainakin) kahteen ryhmään: a) potilaat jotka haluavat pitää potilastietonsa vain omassa käytössään, b) potilaat jotka haluavat että heidän potilastietonsa pystytään maksimaalisesti hyödyntämään heidän hoidossaan. Itse ainakin haluan, että minun sairaskohtaustani hoidettaessa ei minulta tarvitse kysellä tyhmiä kysymyksiä vaan oleellinen potilasinformaatio löytyy muutamassa sekunnissa.
5) Kaikkien suomalaisten, joilla on rahaa säästössä tulisi osallistua terveyspalveluiden kehittämiseen maksamalla itse palveluista. Nythän monen varakkaan eläkeläisen (heitäkin on) rahat "mätänevät" pankkitilillä ja siirtyvä aikanaan ennestään rikkaille perijöille! Minun mielestäni ennemminkin: alastomina tähän maailmaan tullaan ja alastomana täältä myös saa arvokkaasti poistua! Itselläni ei ainakaan ole mitään perintövaatimuksia omille vanhemmilleni.
Siis kehotukseni suomalaisille: terveyspalveluita saa myös ostaa!
6) Sairaalatilat pitää uudistaa mahdollisimman hygieenisiksi ja viihtyisiksi sekä henkilökunnalle että potilaille. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää kaikkein kehittyneimpien, helppokäyttöisten ja tehokkaiden apuvälineiden hankkimiseen sairaanhoitajien ja potilaiden käyttöön. Näin sairaanhoitajille jäisi enemmän aikaa potilaiden huomioimiseen.
7) Kiirettä pitää välttää potilastyössä kuin ruttoa. Paranemisessa on kyse myös psykologiasta.
Keskimäärin potilas paranee nopeammin ja tehokkaammin jos potilaalla on mielikuva, että hänestä todella välitetään ja hänelle uhrataan aikaa ja voimavaroja. Eli sairaanhoidossa tarvittaisiin paljon lisää sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joiden tulisi lisäksi olla myös entistä tehokkaampia työssään (teknisten apuvälineiden ja parantuneiden toimintatapojen ansiosta).
Noiden kaikkien teesien toteuttaminen maksaa paljon rahaa, mutta kuitenkin niiden toteuttamisessa on perimmältään kysymys tahdosta. Haluammeko oikeasti panostaa terveyteemme ja hyvinvointiimme vai tyydymmekö ainoastaan valittamaan asioiden huonoa tilaa?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/terveysalan_yrityksista_valtaosa_myyty_ulkomaille_495606.html
Lainaus uutisesta:
"Kolmisen vuotta sitten Suomessa toimi kolme suurta kotimaista terveysalan yksityistä yritystä, Medivire, Mehiläinen ja Suomen Terveystalo. Nopeassa tahdissa niiden omistus on siirtynyt ulkomaille."
Täytyy sanoa, että olen erittäin huolissani meidän suomalaisten vähäisestä panostuksesta terveydenhuoltosektoriin ja omasta terveydestä huolehtimiseen. Kaikkien toimijoiden - yksityisten ihmisten, valtion, kuntien ja yritysten - pitäisi vihdoinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kansallisiin terveystalkoisiin.
Voisin hyvin kirjoittaa sivukaupalla kritiikkiä ja esimerkkejä siitä arvostuksellisesta ja taloudellisesta alennustilasta, johon me suomalaiset olemme terveydenhoitomme ajaneet. Ylenpalttisen kritiikin sijaan haluan kuitenkin keskittyä kirjaamaan omat teesini suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän muuttamiseksi:
1) Suomessa, jossa on varaa rakentaa oopperataloja, metsäautoteitä ja jäähalleja sekä antaa yritystukia, täytyy olla myös varaa huolehtia siitä että potilaita ei kuole leikkausjonoihin, vanhukset eivät saa jäädä ilman kuntouttaavaa toimintaa, potilaita pitää hoitaa yksilöllisesti ja pitkäjänteisesti (potilaskäynnit eivät saa olla irrallisia vaan niiden pitää liittyä hoitohistoriaan johon sekä potilas että lääkäri ovat sitoutuneet). Valtion ja kuntien pitää kasvattaa järkevästi suunnattua panostustaan terveydenhoitoon!
2) Yksityisten ihmisten pitää sitoutua omasta terveydestään huolehtimiseen. Tämä on taloudellisesti helppoa, sillä terveellinen perusruoka on yleensä halpaa ja liikkuminen ei maksa mitään! Alkoholilla ja tupakalla itsensä turruttaminen on melko itsetuhoista aktiviteettia, jota on syytä välttää. Oma kokemukseni sairaalan ensiavusta: vahvasti päihtynyt mies joka a) ahdisteli sairaanhoitajaa, b) karkasi välillä omille teilleen sairaalan käytäville, ajoi muiden jonottavien potilaiden ohi! Ainoa keino tavalliselle potilaalle päästä "arvoasteikossa" tuon vahvasti juopuneen ihmisen edelle olisi ollut saada kunnon sairaskohtaus ja kuolla kupsahtaa keskelle lattiaa! Sen verran pitäisi olla suomalaisillakin suoraselkäisyyttä että hoitavat omat alkoholikrapulansa itsehoitona. Jos alkoholiin kuolee niin silloin on selvästi juonut liikaa. Kitkerää tekstiä, enkä itsekään ole noin ehdoton, mutta jokaisen alkoholistin ja tupakoitsijan on syytä miettiä: juuri heidän hoitamisensa vuoksi joku muu jää ilman hoitoa! Näin se vain menee...
3) Suomalaisten pääomasijoittajien - sekä institutionaalisten että yksityishenkilöiden - olisi panostettava terveysalanyritysten omistamiseen ja otettava omistajavastuu yksityisten terveyspalveluiden kehittämisestä kansanterveyden kannalta järkevällä tavalla.
4) Potilastietokannat ja käyttöliittymät on tehtävä uudestaan huippuosaajien johdolla. Lääkärin vastaanottoajat ovat niin lyhyitä, että hakusysteemin on muutamassa sekunnissa etsittävä ja koottava olleellinen ja tiivistetty teksti jokaista hakusanaa (esim. sairautta) koskien. Lääkärillä ei ole yksinkertaisesti aikaa selailla läpi jokaista potilaasta tehtyä merkintää. Pahimmassa tapauksessa äkillisen sairaskohtauksen saanut kerkeää jo kuolla ennen kuin kohtauksen todennäköinen syy löytyy muistiinpanojen pohjalta.
Potilastietokannat ja niiden käyttöliittymät on siis ehdottomasti suunniteltava ja toteuttettava vain ja ainoastaan kaikkein kyvykkäimpien ja kaukonäköisimpien suunnittelijoiden johdolla. Niiden toteuttamista ei missään tapauksessa saisi antaa tavallisten käyttöliittymäsuunnittelijoiden tehtäväksi, vaan tehtävän voisi suorittaa ainoastaan Einsteinen ja Newtonin tapaiset nerot jotka pystyvät keksimään ratkaisuita jotka toimivat vielä 50 vuoden päästäkin. Tämä saisi mielestäni maksaa vaikka miljardi euroa, jos lopputuloksena olisi systeemi joka jokaisen potilaskäynnin aikana säästäisi aikaa yli minuutin. Puhumattakaan montako kuoleman tapausta ja väärää diagnoosia tuollainen järjestelmä voisi estää! Nythän lääkärit joutuvat pitkälti luottamaan potilaan muistiin, joka parhaimmillaankin on varsin kehno, diagnoosinsa pohjana. Puoliautomaattinen varmennusjärjestelmä olisi siis hyvä olla lääkärien apuna.
Tietojärjestelmä uudistuksen suurena esteenä on tietysti suomalaisten ahdistus yksityisyyden suojasta. Oma ehdotukseni olisi jakaa kansalaiset (ainakin) kahteen ryhmään: a) potilaat jotka haluavat pitää potilastietonsa vain omassa käytössään, b) potilaat jotka haluavat että heidän potilastietonsa pystytään maksimaalisesti hyödyntämään heidän hoidossaan. Itse ainakin haluan, että minun sairaskohtaustani hoidettaessa ei minulta tarvitse kysellä tyhmiä kysymyksiä vaan oleellinen potilasinformaatio löytyy muutamassa sekunnissa.
5) Kaikkien suomalaisten, joilla on rahaa säästössä tulisi osallistua terveyspalveluiden kehittämiseen maksamalla itse palveluista. Nythän monen varakkaan eläkeläisen (heitäkin on) rahat "mätänevät" pankkitilillä ja siirtyvä aikanaan ennestään rikkaille perijöille! Minun mielestäni ennemminkin: alastomina tähän maailmaan tullaan ja alastomana täältä myös saa arvokkaasti poistua! Itselläni ei ainakaan ole mitään perintövaatimuksia omille vanhemmilleni.
Siis kehotukseni suomalaisille: terveyspalveluita saa myös ostaa!
6) Sairaalatilat pitää uudistaa mahdollisimman hygieenisiksi ja viihtyisiksi sekä henkilökunnalle että potilaille. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää kaikkein kehittyneimpien, helppokäyttöisten ja tehokkaiden apuvälineiden hankkimiseen sairaanhoitajien ja potilaiden käyttöön. Näin sairaanhoitajille jäisi enemmän aikaa potilaiden huomioimiseen.
7) Kiirettä pitää välttää potilastyössä kuin ruttoa. Paranemisessa on kyse myös psykologiasta.
Keskimäärin potilas paranee nopeammin ja tehokkaammin jos potilaalla on mielikuva, että hänestä todella välitetään ja hänelle uhrataan aikaa ja voimavaroja. Eli sairaanhoidossa tarvittaisiin paljon lisää sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joiden tulisi lisäksi olla myös entistä tehokkaampia työssään (teknisten apuvälineiden ja parantuneiden toimintatapojen ansiosta).
Noiden kaikkien teesien toteuttaminen maksaa paljon rahaa, mutta kuitenkin niiden toteuttamisessa on perimmältään kysymys tahdosta. Haluammeko oikeasti panostaa terveyteemme ja hyvinvointiimme vai tyydymmekö ainoastaan valittamaan asioiden huonoa tilaa?
torstai 15. tammikuuta 2009
Elvyttäkää!
Nyt minäkin, järkevän ja vastuullisen kuluttamisen puolestapuhuja, vetoan vakavaraisiin: tehkää nyt ja lähitulevaisuudessa järkeviä investointeja, vaikka sitten hieman aikaistaen suunnitelmianne. Epävarmoina aikoina nimenomaan investointien järkevyys on tärkeää, ettei vähiä varoja hukata kannattamattomiin hankintoihin. Onneksi maailma on täynnä järkeviä investointikohteita, joten valinnanvaraa on lähes äärettömästi ja rajoitteena vain oma mielikuvitus.
Nyt, kun olen esittänyt oman vetoomukseni yksityisille ihmisille ja yrityksille, siirryn ruotimaan mitä toimenpiteitä odottaisin valtiolta. Prioriteetti- ja kiireellisyyslistani ykköspaikalla on yritysrahoituksen turvaaminen yrityksille, joilla on kohtuulliset selviytymismahdollisuudet. Yksi järkeväntuntuinen vaihtoehto yritysrahoituksen järjestämiseksi tuntuisi olevan (aina yrityksen tätä halutessa) tapauskohtaiset kolmikantaneuvottelut pankin, asiakkaan ja valtion edustajien välillä lainan järjestämiseksi. Valtion puolelta tuossa mallissa pitäisi järjestää valtion edustajalle rahoitus (ja valtuudet käyttää rahoitusta). Lisäksi valtion edustajalla tulisi olla kohtuullinen kyky arvioida yrityksen rahoitustilanne.
Yksinkertaisin yritysrahoituksen toteutus keino on vain jaella valtion takauksia kaikkiin järkevältä tuntuviin lainoihin. Ilmeisenä riskinä tässä on, että veronmaksajien rahoja syydetään konkurssikypsiin yrityksiin ja näin vääristetään vapaata kilpailua. Selvää on kuitenkin, että nyt ja lähitulevaisuudessa valtion on annettava rahaa yritysrahoituksen takaamiseksi, vaikka sitten suorina lainoina ohittaen kokonaan pankkisektorin.
Toinen merkittävä ja järkevä elvyttämisen muoto valtiolta olisi satsata tässä tilanteessa korjausrakentamiseen. Noususuhdanteen aikana ovat tie- ja rataverkko, koulut, sairaalat, yms. jääneet korjauksissaan uudisrakentamisen jalkoihin. Ja oikeastaan hyvä niin, sillä kuumentuneilla rakennusmarkkinoilla sekä hinta, että laatu kärsivät inflaatiota. Nyt voisi korjata hieman halvemmalla ja samalla työllistää suomalaisia.
Kolmas järkevä investointi kohde on investoida energiatehokkaaseen rakentamiseen. Mitä jos muuttaisimme valtion ja kuntien omistamat rakennukset parhaaseen A-luokkaan energiatehokkuuden suhteen?
Neljäs järkevä investointikohde on aktivoida yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoita valtionrahoituksen turvin käynnistämään järkeviä ja kaupallisia sovelluksia mahdollistavia tutkimusprojekteja. Toisaalta valtio voisi myös edelleen katalyyttinä aktivoida yritysten ja tutkijoiden välistä yhteistyötä. Sen sijaan, että jaellaan valtiontuottavuusohjelman nimissä tutkijoille potkuja, valtio voisi myös vaikka perustaa muutamalle avainalalle puhtaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen keskittyviä yksiköitä. Nythän merkittävä osa tutkijoiden ja professorien ajasta "tuhrautuu" paperibyrokratiaan ja opetusvelvollisuuksiin.
Lopuksi ruodin hieman tätä hallituksen "elvytyspolitiikkaa":
Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kokoomus on menestynyt gallupeissa viime aikoina: keskusta ei kertakaikkiaan osaa julkisuuspeliä. Ensin Vanhanen on pitkän aikaa hiljaa ja sitten kun hän esittää elvytysvisioitaan, ne maalailevat kymmenvuotisia ja kymmenien miljardien visioita kaukana tulevaisuudessa. Ihan ilmaisena neuvona Vanhaselle: tavalliset ihmiset ja yritykset kaipaavat hallitukselta sanomaa (ja tekoja), että hallitus toimii NYT JA TEHOKKAASTI taloustilanteen korjaamiseksi. Kaukaiset suunnitelmat voidaan ilmoittaa vaikka puolen vuoden tai vuoden päästä.
Toisaalta kokoomuksellakin on nyt vaara, gallup-menestyksen huumassaan, astua sudenkuoppaan. Ensin Niinistön ja sittemmin Kataisen ajama niukan, minimaalisen ja aikailevan elvytyksen politiikka voi nopeasti kääntyä itseään vastaan: yritykset menevät nurin ennen kuin mitään ehditään tekemään.
Hallituksessa onkin nyt ainakin julkisuustasolla hyvin skitsofreeninen tilanne: päähallituspuolueiden näkemykset elvytyksen suhteen vaikuttavat olevan eri ääripäistä. Enää puuttuu se, että vihreät alkavat kaupata omaa kolmatta tietään ja RKP omaa Ruotsin- tai Tanskan-malliaan. Mihin oppositiota silloin enää tarvittaisikaan?
Joten yksityiset kansalaiset ja yritykset: elvyttäkää järkevästi, vaikka hallitus ei siihen kykenisikään.
Nyt, kun olen esittänyt oman vetoomukseni yksityisille ihmisille ja yrityksille, siirryn ruotimaan mitä toimenpiteitä odottaisin valtiolta. Prioriteetti- ja kiireellisyyslistani ykköspaikalla on yritysrahoituksen turvaaminen yrityksille, joilla on kohtuulliset selviytymismahdollisuudet. Yksi järkeväntuntuinen vaihtoehto yritysrahoituksen järjestämiseksi tuntuisi olevan (aina yrityksen tätä halutessa) tapauskohtaiset kolmikantaneuvottelut pankin, asiakkaan ja valtion edustajien välillä lainan järjestämiseksi. Valtion puolelta tuossa mallissa pitäisi järjestää valtion edustajalle rahoitus (ja valtuudet käyttää rahoitusta). Lisäksi valtion edustajalla tulisi olla kohtuullinen kyky arvioida yrityksen rahoitustilanne.
Yksinkertaisin yritysrahoituksen toteutus keino on vain jaella valtion takauksia kaikkiin järkevältä tuntuviin lainoihin. Ilmeisenä riskinä tässä on, että veronmaksajien rahoja syydetään konkurssikypsiin yrityksiin ja näin vääristetään vapaata kilpailua. Selvää on kuitenkin, että nyt ja lähitulevaisuudessa valtion on annettava rahaa yritysrahoituksen takaamiseksi, vaikka sitten suorina lainoina ohittaen kokonaan pankkisektorin.
Toinen merkittävä ja järkevä elvyttämisen muoto valtiolta olisi satsata tässä tilanteessa korjausrakentamiseen. Noususuhdanteen aikana ovat tie- ja rataverkko, koulut, sairaalat, yms. jääneet korjauksissaan uudisrakentamisen jalkoihin. Ja oikeastaan hyvä niin, sillä kuumentuneilla rakennusmarkkinoilla sekä hinta, että laatu kärsivät inflaatiota. Nyt voisi korjata hieman halvemmalla ja samalla työllistää suomalaisia.
Kolmas järkevä investointi kohde on investoida energiatehokkaaseen rakentamiseen. Mitä jos muuttaisimme valtion ja kuntien omistamat rakennukset parhaaseen A-luokkaan energiatehokkuuden suhteen?
Neljäs järkevä investointikohde on aktivoida yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoita valtionrahoituksen turvin käynnistämään järkeviä ja kaupallisia sovelluksia mahdollistavia tutkimusprojekteja. Toisaalta valtio voisi myös edelleen katalyyttinä aktivoida yritysten ja tutkijoiden välistä yhteistyötä. Sen sijaan, että jaellaan valtiontuottavuusohjelman nimissä tutkijoille potkuja, valtio voisi myös vaikka perustaa muutamalle avainalalle puhtaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen keskittyviä yksiköitä. Nythän merkittävä osa tutkijoiden ja professorien ajasta "tuhrautuu" paperibyrokratiaan ja opetusvelvollisuuksiin.
Lopuksi ruodin hieman tätä hallituksen "elvytyspolitiikkaa":
Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kokoomus on menestynyt gallupeissa viime aikoina: keskusta ei kertakaikkiaan osaa julkisuuspeliä. Ensin Vanhanen on pitkän aikaa hiljaa ja sitten kun hän esittää elvytysvisioitaan, ne maalailevat kymmenvuotisia ja kymmenien miljardien visioita kaukana tulevaisuudessa. Ihan ilmaisena neuvona Vanhaselle: tavalliset ihmiset ja yritykset kaipaavat hallitukselta sanomaa (ja tekoja), että hallitus toimii NYT JA TEHOKKAASTI taloustilanteen korjaamiseksi. Kaukaiset suunnitelmat voidaan ilmoittaa vaikka puolen vuoden tai vuoden päästä.
Toisaalta kokoomuksellakin on nyt vaara, gallup-menestyksen huumassaan, astua sudenkuoppaan. Ensin Niinistön ja sittemmin Kataisen ajama niukan, minimaalisen ja aikailevan elvytyksen politiikka voi nopeasti kääntyä itseään vastaan: yritykset menevät nurin ennen kuin mitään ehditään tekemään.
Hallituksessa onkin nyt ainakin julkisuustasolla hyvin skitsofreeninen tilanne: päähallituspuolueiden näkemykset elvytyksen suhteen vaikuttavat olevan eri ääripäistä. Enää puuttuu se, että vihreät alkavat kaupata omaa kolmatta tietään ja RKP omaa Ruotsin- tai Tanskan-malliaan. Mihin oppositiota silloin enää tarvittaisikaan?
Joten yksityiset kansalaiset ja yritykset: elvyttäkää järkevästi, vaikka hallitus ei siihen kykenisikään.
maanantai 29. joulukuuta 2008
Pelastakaa Suomen talous ja suot!
Näyttää siltä, että talven pimeys on vaikuttanut sikäli allekirjoittaneen mieleen, että mielenkiintonikin on suuntautunut yhteiskunnan epäkohtiin.
Päättäköön tämä blogini valitustrilogiani:
Luin YLEn-verkkosivujen Luoto ja ympäristö -osiosta artikkelin Turvesoita valjastetaan biodiselin raaka-aineeksi:
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2008/12/turvesoita_valjastetaan_biodieselin_raaka-aineeksi_439822.html
Artikkelissa oli niin paljon ajatuksiaherättävää sisältöä, että minun oli lähes pakko kirjoittaa tämä blogiartikkeli.
Tuossa artikkelissa annetaan nimittäin loistava kuvaus propagandasodankäynnistä oman edun läpiajamiseksi.
Näin se toimii Vapon ja turveteollisuuden tapauksessa:
1) Muista vedota kiireeseen, ettei asiaa ehditä käsitellä järkevästi:
"Turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Jaakko Silpola pitää aikataulua kireänä. Jos kaavaillut tuotantolaitokset otetaan käyttöön, pitäisi uusien soiden ottaminen raaka-ainekäyttöön aloittaa jo nyt."
"- Kestää neljästä viiteen vuotta, jos suon käytön valmistelu aloitetaan nollasta. Tämäkin tarkoittaa sitä, ettei tuotannon käynnistämisessä ole viivästyksiä. Esimerkiksi ympäristöarviointien tuomat viivästykset voivat lykätä hanketta jopa vuodella, Silpola sanoo."
Yllä oleva taitaa tarkoittaa suomenkielelle käännettynä sitä, että ympäristöarvioinnit on syytä jättää tekemättä. Joka on aika omituinen näkökanta, kun ottaa huomioon miten ylimalkaisia ja puutteellisia ympäristöarvioinnit ovat perinteisesti olleet, niitä ei kai voi enää käytännössä sisällöltään kutistaa.
2) Yritetään vaikuttaa asiasta päättäviin viranomaisiin (Tässä tapauksessa asettamalla ympäristölupahallinnon toimintakyky kyseenalaiseksi! Implisiittinen syyllistäminen on monesti toimiva keino, suuntaa huomion muualle.):
"Turveteollisuusliitto esittääkin ympäristölupahallinnon oleellista tehostamista ja nopeuttamista turvetuotannon osalta."
3) Vedotaan kuviteltuun taloudelliseen hyötyyn ja "uuteen" teknologiaan:
"Silpolan mukaan tekniikan kehittäminen olisi hyvin edullista Suomelle, sillä se olisi iso askel teknologisesti ja iso askel polttoainetuotannon omavaraisuuden suuntaan."
"Tämän hetken arvion mukaan Suomeen mahdollisesti rakennettava 170 miljoonaa litraa biodieseliä vuodessa tuottavan laitoksen hinta on noin 600 miljoonaa euroa. Hanke työllistäisi tehtaalla ja raaka-ainetuotannossa noin 300 ihmistä. "
Eikö teknologiaa voi kehittää useilla aloilla ilman soiden pilaamistakin? Esim. Nokia on tainnut tehdä muutaman innovaation ilman turvetta ja työllistänyt samalla myös muutaman ihmisenkin, ihan henkilötyövuosinakin mitattuna.
Ja huomatkaa Silpolan erinomainen sanavalinta: turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Silpola puhuu (no tämä nyt on toisenkäden lainaus), että tekniikan kehittäminen on edullista SUOMELLE. Eli hän taitaa tässä luvata, että me suomalaiset pääsemme rahoittamaan tätä yhteistä projektiamme. Oi niitä 90-luvun aikoja, kun pelastimme Suomalaisen Pääoman KOPin kansallisannissa. Nyt voimme sitten pelastaa Suomen suot pilaantumiselta. Ihan tulee isänmaallinen olo ja talvisodan henki mieleen.
Entä: tarkoittiko tuo yllä lukeva hinta/laatu -suhde sitä, että VAPO saa 600 miljoonan euron investoinnilla työllistettyä 300 henkeä! No, nyt on pakko käyttää voimasanoja: Jumalauta!
Antaakaa nyt herran tähden valtionkonttorissa nuo rahat minulle, niin lupaan työllistää
ainakin 301 ihmistä ja vielä järkevästi ja tehokkaasti tietokoneiden ääreen, niin ei luonnonvarojakaan kulu. Kuulostaa vähän samalta kuin autokauppias mainostaisi auton uutta polttomoottoria, jonka hyötysuhde on melkein 0,0005%. Jos minulla olisi noin surkeat luvut
käytettävissäni niin minä pitäisin ne ihan omana tietonani (ihan turveteollisuuden suuntaan vinkki vastaisuuden varalle), mutta kiitos kuitenkin avoimmuudesta tässä suhteessa.
Niin, täytyy tosiaankin ottaa tuo lopputuote eli 170 miljoonaa litraa biodieseliä hyötysuhdetta arvioitaessa huomioon. Ikävä kyllä tuon tuotteen tekeminen noilla luonnonvarojen uhraamisella taitaa osittautua täysin epäonnistuneeksi sijoitukseksi. Lukuja minulla ei ole esittää, mutta pari
yksinkertaista ajatuskoetta kylläkin:
Turveteollisuuden yleinen väite on, että turvesuot tuottavat sen ja sen verran turvetta
vuosittain, ja että turvetta voidaan ottaa soista talteen, koska suot uudistuvat luonnollisesti. Tässä tulkinnassaan turpeentuottajat kuitenkin laistavat yhden heille kuuluvan moraalisenvelvollisuuden (moderni yritys on myös moraalinen toimija): jotta tuo malli pelaa
kestävästi, on joko a) kuorittu suo entistettävä tai b) tehtävä jostain uudesta alueesta uusi suo tilalle. Muuten ajan kuluessa suot loppuvat kesken. Ja tuo entistäminen kuuluu ilman muuta vahingon aiheuttajalle ja heidän jälkeläisilleen (jos näiden apua tarvitaan prosessin pitkittyessä) Suosittelisin tässä Suomen valtiolle ja kunnille neuvotteluihin turveteollisuuden kanssa ns. suo-kuokka-ja-jussi -periaatetta, eli vaatia turpeentuottajilta kirjallista hyvin pitkäaikaista sitoutumista soiden kestävään käyttöön. Eli turpeentuottajat sitoutuvat, vaikka sitten kuokan avulla kääntämään pellot takaisin suoksi, jotta tämä heidän esittämänsä malli pelaa myös käytännössä.
Toinen turpeentuottajien yleisesti esittämä väite on: kyllä soita Suomessa kuorittavaksi riittää.
Itsekin olen tuon saman empiirisen havainnon tehnyt, mutta onneksi en ole kuitenkaan
vielä monilla Lapin-vaelluksillani (geologien maasturin olen kyllä bongannut) tavannut
VAPOn turpeenetsijöitä. Nuo lukuisat tunturinkuvekivikoissa olevat suot ovatkin melko mainioita, astella ja edetä. Eivät paljon upota ja maakerroskin taitaa olla mukavan ohut.
Sen sijaan maallikkona en osaa arvioida noiden soiden käyttökelpoisuutta turpeentuotantoon.
Ja onhan sitä täällä koti-Hyvinkäälläkin vielä muutama ojittamaton tai vain osaksi ojitettu suo jäljellä. Tämän ovatkin vapolaiset jo huomanneet ja koettavat Kurkisuolla taistella vapaan turpeentuotannon puolesta:
Turvetuotannon vastustaminen:
http://www.adressit.com/kurkisuonpuolesta
ja VAPOn suuret suunnitelmat osa-1:
http://www.vapo.fi/fin/kurkisuo/?id=1209
Kaunis ja komea paikkahan tuosta ankeasta Kurkisuosta VAPOn mukaan tulee.
Nyt vain VAPOlta nimet paperiin 100 vuoden ylläpitovelvollisuudesta tuolle suunnitelmalle.
Ja samalla VAPO voisi sitoutua siirtämään suon varsin elinvoimaisen Rämekarvajalka
-kannan lähiseudun soille, kun kerran ollaan aidosti luonnon asialla.
4) Vedotaan täysin virheellisesti ajankohtaiseen populaari-ilmiöön, joka kätevästi valjastetaan ajamaan omia etuja (Tässä tapauksessa ilmastonmuutos):
"Lisäksi on tuo ilmastokysymys. Siitä keskustellaan, mikä ero on nykyisin käytettävien fossiilisten polttoaineiden ja turpeesta tuotettavan polttoaineen ero, mutta merkittävä se on, Silpola huomauttaa. "
Hyvä, että Silpola korjasi oman harhakäsitykseni turpeen uusiutuvuudesta. Luulin nimittäin, että luonnontilaisen suon tuottaminen saattaa kestää jopa tuhansia vuosia, ja että saman kuivatetun suon alkuperäistäminen (tai vaihtoehtoisesti korvikkeeksi vaikka pellon muuttaminen suoksi) on vaikea ja paljon rahaa vaativa ongelma, mutta ei ehkä kaikkivaltiaalle VAPOlle. Ja jälleen Silpolalla on sana hallussa: "ero nykyisiin fossiilisiin polttoaineisiin on merkittävä". Merkittävä se ero todellakin on, tosin täsmentäisin, että mielestäni ero ei ole käytännöllisesti katsottuna merkittävä, ainakaan ilmastonmuutoksen ja luonnonsuojelun kannalta.
Tässä välissä minun on uhrattava hieman aikaani ja aikaanne tämän ilmastonmuutoksen ruotimiseen. Nimittäin olen kertakaikkiaan täynnä koko ilmastonmuutoskeskustelua. Minulle koko asia (ja varmasti monelle muullekin) on jo pitkään ollut vanhan toistoa, niin sanotusti menneen talven lumia.
Melkeinpä väittäisin jopa niin, että koko ilmastonmuutoskeskustelu on ihmiskunnan alitajuntainen yritys suunnata ajatukset pois todellisista ongelmista johonkin abstraktimpaan
ja kiistellympään ongelmaan (onko sitä edes olemassa?), jota ei ehkä kyetä ratkaisemaan (ja jota ei näin ollen tarvitse ratkaista).
Selvennykseksi äskeiseen mainitsisin muutaman todellisen ja konkreettisen ongelman:
a) Eläin- ja kasvilajien häviäminen. Ilmeisenä syynä ihmisen vieraantuminen luonnosta
(joka monin osin (mm. kotieläimet, viljely) tapahtui jo tuhansia vuosia sitten) ja lähes täydellinen empatian puute muita eläviä olentoja kohtaan (poikkeuksena jalostetut kotieläimet).
b) Metsien hävittäminen (ja sademetsien hävittäminen erityisesti). Tästäkin ongelmasta voisi puhua myös suoraan ilman ilmastonmuutoksen mainitsemista. Kyseessä on todellinen ongelma ilman ilmastonmuutoksen huomioimistakin.
c) Ihmisten aiheuttamat roskavuoret. Jos järkevän ihmisen määritelmäksi ottaisi sen, että järkevä ihminen ostaa ne tuotteet, joista on hänelle iloa ja hyötyä, niin moniko meistä nykyajan
Sulo Vileneistä (ihmisistä, jotka ostavat kun saavat halvalla) kvalifikoituu järkeviksi ihmisiksi? Tämä Sulo oli aikansa pioneeri, jota me muotia seuraavat nyt matkimme.
d) Kuluttajan vastuu ohjata valmistettavien tuotteiden "sisältöä" ja laatua.
Nykymaailmassa toimii hyvin yksinkertainen "laki":
Kuningaskuluttaja (tai kuningatarkuluttaja) päättää mitä maailmassa valmistetaan.
Olenkin monesti huvittuneena kuunnellut tätä tv-haastateltujen vakiomielipidettä:
"Minun on turha tehdä mitään, koska kiinalaiset ratkaisevat maapallon kohtalon."
Kiva ja muodikas tapa ulkoistaa tämäkin ongelma, mutta ainakin toistaiseksi joku taitaa ostaa kiinalaisten valmistamia tuotteita (ja päättää) mitä nämä kiinalaiset oikein kotimaassaan puuhaavat. Ja ettei äskeistä ymmärrettäisi väärin: oman elämäni mielekkyys ja helppous lepää pitkälti kiinalaisten ja amerikkalaisten työn ja tuotteiden varassa.
Toisena (ja fyysikkona esittämänäni) näkökulmana samaan aiheeseen voisin todeta, että kuluttaja hyvin pitkälle päättää kuinka paljon lisäämme entropiaa (epäjärjestystä) näin lokaalilla tasolla. Poliitikot ja talousviisaat suhtautuvat tähän entropian kasvattamiseen jopa intohimoisesti BKT:tä kasvattamalla; nimittäin on selvää, että BKT:n kasvusta merkittävä osa on entropian (epäjärjestyksen) kasvamista. Siis suoraan suomeksi sanottuna merkittävä osa BKT:stä muodostuu siitä, että me kaikki tuotamme ja osatamme silkkaa ROSKAA. Eli tuotteita, joiden laatu on huono, joita emme tarvitse ja mikä "parasta", joita emme monesti edes käytä kertaakaan.
Omana poliittisena kommenttina toteaisin, että merkittävä tekijä kokoomuksen viimeaikaisessa menestyksessä (mediaseksikkäiden henkilöiden ohella) on ollut puolueen kyky rahastaa tällä
BKT:n entropia-riippuvuudella. Jos kaikkien roskatuotteiden osuus BKT:stä poistettaisiin niin BKT saattaisi romahtaa. Mutta onneksi on sopimatonta ja suorastaan rasistista pohtia mikä tuote on roskaa ja mikä ei, joten pidetään vain vanha tuttu ja turvallinen BKT-luku kaikille mittariksi talouden kehittymisestä, pidetään pyörät pyörimässä. Vanha kokoomuslainen hokema onkin, että kaikki työ on arvokasta (jopa juutalaisten keskitysleireillä natsien hyväksi tekemä työ). Itse en kyllä tuota allekirjoita, mutta kokoomus voi vapaasti käyttää tuota mainoslausettani seuraavassa vaalikampanjassaan, kunhan ei mainitse minun nimeäni samassa yhteydessä. Pyydän anteeksi kokoomuslaisilta likijoilta, mutta kautta historian niin monta ihmistä on tapatettu tekemällä "arvokasta" työtä, että en voi ymmärtää tuota tokaisua mitenkään positiivisessa valossa.
Jotta ei nyt masennuttaisi liikaa, lopetan konkreettisten ongelmien luettelemisen tähän. Kuitenkin vetoaminen kaikessa ilmastonmuutokseen aiheuttaa keskusteluun sen vääristymän, että konkreettisten ongelmien ratkaisemisen sijasta keskustelu ohjautuu helposti sellaisten "ongelmien" pohtimiseen kuin aurinkopilkut, tuulten liikkeet, nykyisten ilmastomallien puutteet (jotka ovat ihan todellisia. Sen enempää niitä kritisoimatta.), yms... Ja pohdiskelun päätteeksi voidaan turvallisesti tyytyä toteamaan: kun näitä "todellisia" ongelmia on näin paljon ja ei ole edes selvyyttä onko ilmastonmuutos edes todellinen, niin mitäpä tässä nyt kannattaa mitään tehdäkään...
Vaihtoehtoisena lähestymistapana ehdottaisinkin (niin kuin minua viisaammat ovat jo aikojen alusta asti paasanneet) että ratkaistaan nyt ensin nämä helpot ja melko konkreettiset ongelmat a-d ja katsotaan sitten onko tämä ilmastonmuutos enää ongelma (vai ratkesiko se samalla).
5) Annetaan epäsuorasti ja kohteliaasti ymmärää, että jos ei Suomelle kelpaa niin muualle menee:
"Vapo toivoo, että laitos voitaisiin rakentaa Suomeen, mutta on myös mahdollista, että se rakennetaan Ruotsiin tai Baltiaan."
Itse pohtisin tuota yllä olevaa (etenkin nyt talouskriisin aikana) ennemminkin näin: mihin elvytysrahoja kannattaa sijoittaa (esim. Nokia, IT-sektori, tuotekehittely, nettikaupat, korjausrakentaminen) ja mihin ei (kauppakeskukset, turvetuotanto, metsäteollisuus, muut auringonlaskun alat).
Varsin paljon sain tuosta hyvästä artikkelista ongittua ajatuksia ja toivottavasta niistä on teille lukijoille syntynyt runsaasti omia ajatuksia. Päätän nyt tämän valitustrilogiani ja yritän taas löytää oman sisäisen aurinkoni.
Päättäköön tämä blogini valitustrilogiani:
Luin YLEn-verkkosivujen Luoto ja ympäristö -osiosta artikkelin Turvesoita valjastetaan biodiselin raaka-aineeksi:
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2008/12/turvesoita_valjastetaan_biodieselin_raaka-aineeksi_439822.html
Artikkelissa oli niin paljon ajatuksiaherättävää sisältöä, että minun oli lähes pakko kirjoittaa tämä blogiartikkeli.
Tuossa artikkelissa annetaan nimittäin loistava kuvaus propagandasodankäynnistä oman edun läpiajamiseksi.
Näin se toimii Vapon ja turveteollisuuden tapauksessa:
1) Muista vedota kiireeseen, ettei asiaa ehditä käsitellä järkevästi:
"Turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Jaakko Silpola pitää aikataulua kireänä. Jos kaavaillut tuotantolaitokset otetaan käyttöön, pitäisi uusien soiden ottaminen raaka-ainekäyttöön aloittaa jo nyt."
"- Kestää neljästä viiteen vuotta, jos suon käytön valmistelu aloitetaan nollasta. Tämäkin tarkoittaa sitä, ettei tuotannon käynnistämisessä ole viivästyksiä. Esimerkiksi ympäristöarviointien tuomat viivästykset voivat lykätä hanketta jopa vuodella, Silpola sanoo."
Yllä oleva taitaa tarkoittaa suomenkielelle käännettynä sitä, että ympäristöarvioinnit on syytä jättää tekemättä. Joka on aika omituinen näkökanta, kun ottaa huomioon miten ylimalkaisia ja puutteellisia ympäristöarvioinnit ovat perinteisesti olleet, niitä ei kai voi enää käytännössä sisällöltään kutistaa.
2) Yritetään vaikuttaa asiasta päättäviin viranomaisiin (Tässä tapauksessa asettamalla ympäristölupahallinnon toimintakyky kyseenalaiseksi! Implisiittinen syyllistäminen on monesti toimiva keino, suuntaa huomion muualle.):
"Turveteollisuusliitto esittääkin ympäristölupahallinnon oleellista tehostamista ja nopeuttamista turvetuotannon osalta."
3) Vedotaan kuviteltuun taloudelliseen hyötyyn ja "uuteen" teknologiaan:
"Silpolan mukaan tekniikan kehittäminen olisi hyvin edullista Suomelle, sillä se olisi iso askel teknologisesti ja iso askel polttoainetuotannon omavaraisuuden suuntaan."
"Tämän hetken arvion mukaan Suomeen mahdollisesti rakennettava 170 miljoonaa litraa biodieseliä vuodessa tuottavan laitoksen hinta on noin 600 miljoonaa euroa. Hanke työllistäisi tehtaalla ja raaka-ainetuotannossa noin 300 ihmistä. "
Eikö teknologiaa voi kehittää useilla aloilla ilman soiden pilaamistakin? Esim. Nokia on tainnut tehdä muutaman innovaation ilman turvetta ja työllistänyt samalla myös muutaman ihmisenkin, ihan henkilötyövuosinakin mitattuna.
Ja huomatkaa Silpolan erinomainen sanavalinta: turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Silpola puhuu (no tämä nyt on toisenkäden lainaus), että tekniikan kehittäminen on edullista SUOMELLE. Eli hän taitaa tässä luvata, että me suomalaiset pääsemme rahoittamaan tätä yhteistä projektiamme. Oi niitä 90-luvun aikoja, kun pelastimme Suomalaisen Pääoman KOPin kansallisannissa. Nyt voimme sitten pelastaa Suomen suot pilaantumiselta. Ihan tulee isänmaallinen olo ja talvisodan henki mieleen.
Entä: tarkoittiko tuo yllä lukeva hinta/laatu -suhde sitä, että VAPO saa 600 miljoonan euron investoinnilla työllistettyä 300 henkeä! No, nyt on pakko käyttää voimasanoja: Jumalauta!
Antaakaa nyt herran tähden valtionkonttorissa nuo rahat minulle, niin lupaan työllistää
ainakin 301 ihmistä ja vielä järkevästi ja tehokkaasti tietokoneiden ääreen, niin ei luonnonvarojakaan kulu. Kuulostaa vähän samalta kuin autokauppias mainostaisi auton uutta polttomoottoria, jonka hyötysuhde on melkein 0,0005%. Jos minulla olisi noin surkeat luvut
käytettävissäni niin minä pitäisin ne ihan omana tietonani (ihan turveteollisuuden suuntaan vinkki vastaisuuden varalle), mutta kiitos kuitenkin avoimmuudesta tässä suhteessa.
Niin, täytyy tosiaankin ottaa tuo lopputuote eli 170 miljoonaa litraa biodieseliä hyötysuhdetta arvioitaessa huomioon. Ikävä kyllä tuon tuotteen tekeminen noilla luonnonvarojen uhraamisella taitaa osittautua täysin epäonnistuneeksi sijoitukseksi. Lukuja minulla ei ole esittää, mutta pari
yksinkertaista ajatuskoetta kylläkin:
Turveteollisuuden yleinen väite on, että turvesuot tuottavat sen ja sen verran turvetta
vuosittain, ja että turvetta voidaan ottaa soista talteen, koska suot uudistuvat luonnollisesti. Tässä tulkinnassaan turpeentuottajat kuitenkin laistavat yhden heille kuuluvan moraalisenvelvollisuuden (moderni yritys on myös moraalinen toimija): jotta tuo malli pelaa
kestävästi, on joko a) kuorittu suo entistettävä tai b) tehtävä jostain uudesta alueesta uusi suo tilalle. Muuten ajan kuluessa suot loppuvat kesken. Ja tuo entistäminen kuuluu ilman muuta vahingon aiheuttajalle ja heidän jälkeläisilleen (jos näiden apua tarvitaan prosessin pitkittyessä) Suosittelisin tässä Suomen valtiolle ja kunnille neuvotteluihin turveteollisuuden kanssa ns. suo-kuokka-ja-jussi -periaatetta, eli vaatia turpeentuottajilta kirjallista hyvin pitkäaikaista sitoutumista soiden kestävään käyttöön. Eli turpeentuottajat sitoutuvat, vaikka sitten kuokan avulla kääntämään pellot takaisin suoksi, jotta tämä heidän esittämänsä malli pelaa myös käytännössä.
Toinen turpeentuottajien yleisesti esittämä väite on: kyllä soita Suomessa kuorittavaksi riittää.
Itsekin olen tuon saman empiirisen havainnon tehnyt, mutta onneksi en ole kuitenkaan
vielä monilla Lapin-vaelluksillani (geologien maasturin olen kyllä bongannut) tavannut
VAPOn turpeenetsijöitä. Nuo lukuisat tunturinkuvekivikoissa olevat suot ovatkin melko mainioita, astella ja edetä. Eivät paljon upota ja maakerroskin taitaa olla mukavan ohut.
Sen sijaan maallikkona en osaa arvioida noiden soiden käyttökelpoisuutta turpeentuotantoon.
Ja onhan sitä täällä koti-Hyvinkäälläkin vielä muutama ojittamaton tai vain osaksi ojitettu suo jäljellä. Tämän ovatkin vapolaiset jo huomanneet ja koettavat Kurkisuolla taistella vapaan turpeentuotannon puolesta:
Turvetuotannon vastustaminen:
http://www.adressit.com/kurkisuonpuolesta
ja VAPOn suuret suunnitelmat osa-1:
http://www.vapo.fi/fin/kurkisuo/?id=1209
Kaunis ja komea paikkahan tuosta ankeasta Kurkisuosta VAPOn mukaan tulee.
Nyt vain VAPOlta nimet paperiin 100 vuoden ylläpitovelvollisuudesta tuolle suunnitelmalle.
Ja samalla VAPO voisi sitoutua siirtämään suon varsin elinvoimaisen Rämekarvajalka
-kannan lähiseudun soille, kun kerran ollaan aidosti luonnon asialla.
4) Vedotaan täysin virheellisesti ajankohtaiseen populaari-ilmiöön, joka kätevästi valjastetaan ajamaan omia etuja (Tässä tapauksessa ilmastonmuutos):
"Lisäksi on tuo ilmastokysymys. Siitä keskustellaan, mikä ero on nykyisin käytettävien fossiilisten polttoaineiden ja turpeesta tuotettavan polttoaineen ero, mutta merkittävä se on, Silpola huomauttaa. "
Hyvä, että Silpola korjasi oman harhakäsitykseni turpeen uusiutuvuudesta. Luulin nimittäin, että luonnontilaisen suon tuottaminen saattaa kestää jopa tuhansia vuosia, ja että saman kuivatetun suon alkuperäistäminen (tai vaihtoehtoisesti korvikkeeksi vaikka pellon muuttaminen suoksi) on vaikea ja paljon rahaa vaativa ongelma, mutta ei ehkä kaikkivaltiaalle VAPOlle. Ja jälleen Silpolalla on sana hallussa: "ero nykyisiin fossiilisiin polttoaineisiin on merkittävä". Merkittävä se ero todellakin on, tosin täsmentäisin, että mielestäni ero ei ole käytännöllisesti katsottuna merkittävä, ainakaan ilmastonmuutoksen ja luonnonsuojelun kannalta.
Tässä välissä minun on uhrattava hieman aikaani ja aikaanne tämän ilmastonmuutoksen ruotimiseen. Nimittäin olen kertakaikkiaan täynnä koko ilmastonmuutoskeskustelua. Minulle koko asia (ja varmasti monelle muullekin) on jo pitkään ollut vanhan toistoa, niin sanotusti menneen talven lumia.
Melkeinpä väittäisin jopa niin, että koko ilmastonmuutoskeskustelu on ihmiskunnan alitajuntainen yritys suunnata ajatukset pois todellisista ongelmista johonkin abstraktimpaan
ja kiistellympään ongelmaan (onko sitä edes olemassa?), jota ei ehkä kyetä ratkaisemaan (ja jota ei näin ollen tarvitse ratkaista).
Selvennykseksi äskeiseen mainitsisin muutaman todellisen ja konkreettisen ongelman:
a) Eläin- ja kasvilajien häviäminen. Ilmeisenä syynä ihmisen vieraantuminen luonnosta
(joka monin osin (mm. kotieläimet, viljely) tapahtui jo tuhansia vuosia sitten) ja lähes täydellinen empatian puute muita eläviä olentoja kohtaan (poikkeuksena jalostetut kotieläimet).
b) Metsien hävittäminen (ja sademetsien hävittäminen erityisesti). Tästäkin ongelmasta voisi puhua myös suoraan ilman ilmastonmuutoksen mainitsemista. Kyseessä on todellinen ongelma ilman ilmastonmuutoksen huomioimistakin.
c) Ihmisten aiheuttamat roskavuoret. Jos järkevän ihmisen määritelmäksi ottaisi sen, että järkevä ihminen ostaa ne tuotteet, joista on hänelle iloa ja hyötyä, niin moniko meistä nykyajan
Sulo Vileneistä (ihmisistä, jotka ostavat kun saavat halvalla) kvalifikoituu järkeviksi ihmisiksi? Tämä Sulo oli aikansa pioneeri, jota me muotia seuraavat nyt matkimme.
d) Kuluttajan vastuu ohjata valmistettavien tuotteiden "sisältöä" ja laatua.
Nykymaailmassa toimii hyvin yksinkertainen "laki":
Kuningaskuluttaja (tai kuningatarkuluttaja) päättää mitä maailmassa valmistetaan.
Olenkin monesti huvittuneena kuunnellut tätä tv-haastateltujen vakiomielipidettä:
"Minun on turha tehdä mitään, koska kiinalaiset ratkaisevat maapallon kohtalon."
Kiva ja muodikas tapa ulkoistaa tämäkin ongelma, mutta ainakin toistaiseksi joku taitaa ostaa kiinalaisten valmistamia tuotteita (ja päättää) mitä nämä kiinalaiset oikein kotimaassaan puuhaavat. Ja ettei äskeistä ymmärrettäisi väärin: oman elämäni mielekkyys ja helppous lepää pitkälti kiinalaisten ja amerikkalaisten työn ja tuotteiden varassa.
Toisena (ja fyysikkona esittämänäni) näkökulmana samaan aiheeseen voisin todeta, että kuluttaja hyvin pitkälle päättää kuinka paljon lisäämme entropiaa (epäjärjestystä) näin lokaalilla tasolla. Poliitikot ja talousviisaat suhtautuvat tähän entropian kasvattamiseen jopa intohimoisesti BKT:tä kasvattamalla; nimittäin on selvää, että BKT:n kasvusta merkittävä osa on entropian (epäjärjestyksen) kasvamista. Siis suoraan suomeksi sanottuna merkittävä osa BKT:stä muodostuu siitä, että me kaikki tuotamme ja osatamme silkkaa ROSKAA. Eli tuotteita, joiden laatu on huono, joita emme tarvitse ja mikä "parasta", joita emme monesti edes käytä kertaakaan.
Omana poliittisena kommenttina toteaisin, että merkittävä tekijä kokoomuksen viimeaikaisessa menestyksessä (mediaseksikkäiden henkilöiden ohella) on ollut puolueen kyky rahastaa tällä
BKT:n entropia-riippuvuudella. Jos kaikkien roskatuotteiden osuus BKT:stä poistettaisiin niin BKT saattaisi romahtaa. Mutta onneksi on sopimatonta ja suorastaan rasistista pohtia mikä tuote on roskaa ja mikä ei, joten pidetään vain vanha tuttu ja turvallinen BKT-luku kaikille mittariksi talouden kehittymisestä, pidetään pyörät pyörimässä. Vanha kokoomuslainen hokema onkin, että kaikki työ on arvokasta (jopa juutalaisten keskitysleireillä natsien hyväksi tekemä työ). Itse en kyllä tuota allekirjoita, mutta kokoomus voi vapaasti käyttää tuota mainoslausettani seuraavassa vaalikampanjassaan, kunhan ei mainitse minun nimeäni samassa yhteydessä. Pyydän anteeksi kokoomuslaisilta likijoilta, mutta kautta historian niin monta ihmistä on tapatettu tekemällä "arvokasta" työtä, että en voi ymmärtää tuota tokaisua mitenkään positiivisessa valossa.
Jotta ei nyt masennuttaisi liikaa, lopetan konkreettisten ongelmien luettelemisen tähän. Kuitenkin vetoaminen kaikessa ilmastonmuutokseen aiheuttaa keskusteluun sen vääristymän, että konkreettisten ongelmien ratkaisemisen sijasta keskustelu ohjautuu helposti sellaisten "ongelmien" pohtimiseen kuin aurinkopilkut, tuulten liikkeet, nykyisten ilmastomallien puutteet (jotka ovat ihan todellisia. Sen enempää niitä kritisoimatta.), yms... Ja pohdiskelun päätteeksi voidaan turvallisesti tyytyä toteamaan: kun näitä "todellisia" ongelmia on näin paljon ja ei ole edes selvyyttä onko ilmastonmuutos edes todellinen, niin mitäpä tässä nyt kannattaa mitään tehdäkään...
Vaihtoehtoisena lähestymistapana ehdottaisinkin (niin kuin minua viisaammat ovat jo aikojen alusta asti paasanneet) että ratkaistaan nyt ensin nämä helpot ja melko konkreettiset ongelmat a-d ja katsotaan sitten onko tämä ilmastonmuutos enää ongelma (vai ratkesiko se samalla).
5) Annetaan epäsuorasti ja kohteliaasti ymmärää, että jos ei Suomelle kelpaa niin muualle menee:
"Vapo toivoo, että laitos voitaisiin rakentaa Suomeen, mutta on myös mahdollista, että se rakennetaan Ruotsiin tai Baltiaan."
Itse pohtisin tuota yllä olevaa (etenkin nyt talouskriisin aikana) ennemminkin näin: mihin elvytysrahoja kannattaa sijoittaa (esim. Nokia, IT-sektori, tuotekehittely, nettikaupat, korjausrakentaminen) ja mihin ei (kauppakeskukset, turvetuotanto, metsäteollisuus, muut auringonlaskun alat).
Varsin paljon sain tuosta hyvästä artikkelista ongittua ajatuksia ja toivottavasta niistä on teille lukijoille syntynyt runsaasti omia ajatuksia. Päätän nyt tämän valitustrilogiani ja yritän taas löytää oman sisäisen aurinkoni.
lauantai 13. joulukuuta 2008
Unelmamatkalle Pohjois-Koreaan
Luin aamulla päivän (13.12) Hesarista Pekka Järvelän Pohjois-Korean matkasta ja ihastuin välittömästi matkakohteeseen: on olemassa näin moderni paikka, jossa voi elää Big Brother -maailman täysin aidossa muodossa!
Televisiosta tulevissa tositeeveesarjoissahan on mielestäni pari ongelmaa: ne ovat oikeasti feikkejä ja niiden katsojalle antama kokemus tv:n välityksellä ei ole riittävän omakohtainen. Onneksi matkaamalla Pohjois-Koreaan pääsee näistä molemmista puutteista eroon ja saa vielä paljon enemmän: tämän rinnalla George Orwellin 1984-teoksen maailma tuntuu suorastaan laimealta. Yksi totalitäärisen valtion perusongelmahan on resurssipula: pula luotettavista valvojista; kaikkia ihmisiä on vaikea valvoa täydellisesti kaiken aikaa. Pohjois-Koreassa vieraileville turisteille tämä ei ole kuitenkaan ongelma, sillä he kuuluvat jo oletusarvoisesti VIP-luokkaan. Heidän valvontaansa on satsattu.
Etenkin suosittelisin Pohjois-Korean -matkaa terapiamuotona kaikille vainoharhaisuudesta kärsiville. Potilas voi matkan aikana turvallisesti yhdessä terapeuttinsa kanssa tutustua miltä tuntuu olla ihan oikeasti tarkkailun alla. Terapeutillekin olisi mukavaa vaihtelua, kun hän voisi vastata potilaansa kysymykseen: minusta tuntuu, että joku seuraa meitä? Kyllä, ja heitä on tällä kertaa neljä. Tutustuminen Pohjois-Korean todellisuuteen paikanpäällä antaisi potilaalle ja terapeutille mitä loistavimman mahdollisuuden analysoida todellisuuden eri tasoja.
Pohjois-Korean -matkan ehdottomia valtteja on myös kätevä matkustustapa junalla joko Moskovasta tai Pekingistä. Heikko, demokratiaan turtunut suomalainen turisti ei välttämättä kestä äkillistä olosuhteiden muutosta, mutta pitkähkö matka Kiinan ja Venäjän kaltaisten kansanvaltojen läpi riittää varmasti sopeuttamaan vaativimmankin liberaalin. Jopa ammattimaiset vuorikiipeilijät ovat todenneet vastaavanlaiset menetelmät hyviksi.
Jatkuvan vartioinnin vuoksi Pohjois-Korea on tänä terroristiaikana mitä turvallisin matkakohde.
Terroristit näyttävät suorastaan karttavan maata. Matkailijan mielenrauhan turvaamiseksi kännykätkin luovutetaan pois viimeistään raja-asemalla. Kateelliset ja matkatunnelmaa terrorisoivat sukulaiset suljetaan näin tehokkaalla tavalla pois kuokkimasta.
Pohjois-Korean -matkan positiiviset vaikutukset jatkuvat myös matkan päätyttyä, jolloin sukulaiset ja tuttavat odottavat pelonsekaisin tuntein joutuvansa katsomaan ne tuhat onnistunutta digikuvaa, jotka turisti on matkansa aikana napannut. Tässäkin Pohjois-Korea on valmis ojentamaan turistille auttavan kätensä ja täysin maksutta karsimaan digikuvien joukosta ne rumimmät ja epäonnistuneimmat otokset, jopa kokonaisia muistikortillisia tiedetään kadonneen!
Yllä kirjoittamillani perusteilla suosittelisin lämpimästi Pohjois-Koreaa matkakohteena etenkin erilaisia tunnelmakokemuksia hakeville matkailijoille. HUOMATKAA TÄMÄ: Nyt voi olla teidän Once in a lifetime -mahdollisuutenne kokea aitoa Pohjois-Korealaista tunnelmaa. Maailman tiedotusvälineistä on koko syksyn tihkunut tarkkoja tietoja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Ilin terveydentilasta, joiden perusteella on syytä huolestua. Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua Pohjois-korea ei ole enää läheskään yhtä kiinnostava matkakohde, sillä kuten kaikkien suurten johtajien kuollessa: valtakuntaa uhkaavat suuret ja ehkä jopa peruuttamattomat muutokset!
Tarttukaa tilaisuuteen, kun teillä on vielä siihen mahdollisuus!
Televisiosta tulevissa tositeeveesarjoissahan on mielestäni pari ongelmaa: ne ovat oikeasti feikkejä ja niiden katsojalle antama kokemus tv:n välityksellä ei ole riittävän omakohtainen. Onneksi matkaamalla Pohjois-Koreaan pääsee näistä molemmista puutteista eroon ja saa vielä paljon enemmän: tämän rinnalla George Orwellin 1984-teoksen maailma tuntuu suorastaan laimealta. Yksi totalitäärisen valtion perusongelmahan on resurssipula: pula luotettavista valvojista; kaikkia ihmisiä on vaikea valvoa täydellisesti kaiken aikaa. Pohjois-Koreassa vieraileville turisteille tämä ei ole kuitenkaan ongelma, sillä he kuuluvat jo oletusarvoisesti VIP-luokkaan. Heidän valvontaansa on satsattu.
Etenkin suosittelisin Pohjois-Korean -matkaa terapiamuotona kaikille vainoharhaisuudesta kärsiville. Potilas voi matkan aikana turvallisesti yhdessä terapeuttinsa kanssa tutustua miltä tuntuu olla ihan oikeasti tarkkailun alla. Terapeutillekin olisi mukavaa vaihtelua, kun hän voisi vastata potilaansa kysymykseen: minusta tuntuu, että joku seuraa meitä? Kyllä, ja heitä on tällä kertaa neljä. Tutustuminen Pohjois-Korean todellisuuteen paikanpäällä antaisi potilaalle ja terapeutille mitä loistavimman mahdollisuuden analysoida todellisuuden eri tasoja.
Pohjois-Korean -matkan ehdottomia valtteja on myös kätevä matkustustapa junalla joko Moskovasta tai Pekingistä. Heikko, demokratiaan turtunut suomalainen turisti ei välttämättä kestä äkillistä olosuhteiden muutosta, mutta pitkähkö matka Kiinan ja Venäjän kaltaisten kansanvaltojen läpi riittää varmasti sopeuttamaan vaativimmankin liberaalin. Jopa ammattimaiset vuorikiipeilijät ovat todenneet vastaavanlaiset menetelmät hyviksi.
Jatkuvan vartioinnin vuoksi Pohjois-Korea on tänä terroristiaikana mitä turvallisin matkakohde.
Terroristit näyttävät suorastaan karttavan maata. Matkailijan mielenrauhan turvaamiseksi kännykätkin luovutetaan pois viimeistään raja-asemalla. Kateelliset ja matkatunnelmaa terrorisoivat sukulaiset suljetaan näin tehokkaalla tavalla pois kuokkimasta.
Pohjois-Korean -matkan positiiviset vaikutukset jatkuvat myös matkan päätyttyä, jolloin sukulaiset ja tuttavat odottavat pelonsekaisin tuntein joutuvansa katsomaan ne tuhat onnistunutta digikuvaa, jotka turisti on matkansa aikana napannut. Tässäkin Pohjois-Korea on valmis ojentamaan turistille auttavan kätensä ja täysin maksutta karsimaan digikuvien joukosta ne rumimmät ja epäonnistuneimmat otokset, jopa kokonaisia muistikortillisia tiedetään kadonneen!
Yllä kirjoittamillani perusteilla suosittelisin lämpimästi Pohjois-Koreaa matkakohteena etenkin erilaisia tunnelmakokemuksia hakeville matkailijoille. HUOMATKAA TÄMÄ: Nyt voi olla teidän Once in a lifetime -mahdollisuutenne kokea aitoa Pohjois-Korealaista tunnelmaa. Maailman tiedotusvälineistä on koko syksyn tihkunut tarkkoja tietoja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Ilin terveydentilasta, joiden perusteella on syytä huolestua. Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua Pohjois-korea ei ole enää läheskään yhtä kiinnostava matkakohde, sillä kuten kaikkien suurten johtajien kuollessa: valtakuntaa uhkaavat suuret ja ehkä jopa peruuttamattomat muutokset!
Tarttukaa tilaisuuteen, kun teillä on vielä siihen mahdollisuus!
torstai 11. joulukuuta 2008
Onko tämä asiakaspalvelua vai kidutusta?
Olen Sampo Pankin (Danske Bankin) asiakkaana seurannut pelonsekaisin tuntein viimeisen vuoden aikana tapahtunutta pankkini, jonka asiakkaana olen ollut yli 20 vuotta, alasajoa. Ongelmia on ollut runsaasti "hienoon" uudistettuun Java-toteutukseen siirtyneessä verkkopankissa, pankkikortit eivät ole toimineet, asiakaspalvelu on jumiutunut, jne... Ohjelmoijana voisin todeta tästä Java-toteutuksesta, että se on lähes ainoa
haittaohjelma, joka on saanut minun Firefox-selaimeni kaatumaan ja useasti. Onneksi olen tähän asti itse säästynyt muilta harmeilta, kunnes nyt joulukuun alussa Sampo Pankki lähestyi minua puhelimitse asiakaspalvelun nimissä...
Itse Sampo Pankista tullut puhelu oli hyvin miellyttävä: siinä luvattiin minulle henkilökohtainen aika pankkitilieni palvelupaketin päivittämiseksi ja puhelinmyyjä sanoi lisäksi että saapuessani Sampo Pankin Hyvinkään konttoriin minua ollaan henkilökohtaisesti vastassa. Tämän
mukavan puhelun perusteella toivoin, että voisin samalla jutella ratkaisusta osakerahastojeni, osakesäästöjeni ja eläkesäästöjeni helpoksi hallinnoimiseksi. Sammon aikaan nuo kaikki olivat saman katon alla, jolloin omaisuuden hallinta oli todella vaivatonta. Sampo Pankin aikana tilanne on hieman mutkistunut.
Torstai-iltapäivänä sitten matkasin Sampo Pankin konttoriin turisemaan mukavia sijoitusasioista, mahdollisesti jopa kahvikupin äärellä. Jouduin kuitenkin hieman korjaamaan mielikuvaani asiakaspalvelusta.
Astuin sisään Sampo Pankin Hyvinkään konttoriin ja näin vastapäätä konttorin perällä vanhemman naisvirkailijan, joka ilmeisesti odotti asiakasta. Lähestyin häntä ja ilmoitin että minulla oli sovittu tapaaminen. Sanoin nimeni ja naisvirkailija kysyi, että kenen kanssa tapaaminen oli. Valitettavasti olin luottanut puhelimessa saamaani lupaukseen, että minua oltiin henkilökohtaisesti vastassa astuessani konttoriin, joten en ollut kirjoittanut virkailijan nimeä ylös. Tästä sitten alkoivat koko vierailun jatkuneet ikävät kokemukseni. Aluksi tämä naisvirkailija huuteli nimeäni kaikille pankista löytyville virkailijoille ja kun kukaan heistä ei tunnustanut minua omakseen, hän kutsui minut omaan pikku konttoriinsa.
Jo tässä vaiheessa minulla alkoi olla sellainen tunne, että minua ei todellakaan kaivata täällä.
Sitten tämä sama virkailija halusi että todistan henkilöllisyyteni, jolloin annoin lompakostani ajokorttini. Virkailija katsoi näyttöpäätteeltään ja havaitsi, että minähän olin hänen asiakkaansa! No, tietenkään hän ei tehnyt elettäkään pahoitellakseen virhettään, vaan jatkoi suoraan asiaan:
kyse käynnissä oli vain saman vanhan pankkitilini päivittämisestä uudeksi saman hintaiseksi palvelupaketiksi. Siis ei mitään käytännön hyötyä minun kannaltani, mutta tämän jälkeen piinaamiseni vasta alkoi...
Palvelupakettiin sai nimittäin samaan hintaan Mastercard-ominaisuuden, joten uusi pankkikorttini kävisi myös ulkomailla. Korostan nyt, että tapauksessani on kyse yli 20 vuotta vanhan tilini pitämisestä ja vanhan pankkikorttini uudistamisesta, johon en itse edes kokenut mitään tarvetta, mutta ajattelin tässä olla pankille mieliksi. Luottokorttia en nimen omaan halunnut, joten tyydyin pelkkään pankkikorttiin. Kun olimme päätyneet tavallinen pankkikortti -ratkaisuun alkoikin varsinainen "ristikuulustelu":
Mikä on koulutuksenne?
Missä olette töissä?
Kuinka kauan olette ollut työtön?
Montako työsuhdetta teillä on ollut viimeisen viiden vuoden aikana?
Mitkä olivat työnantajanne?
Kuinka pitkä työsuhteenne oli?
Paljonko bruttoansionne ovat?
Paljonko nettoansionne ovat?
Oletteko käyneet armeijan?
Omistatteko auton?
Asutteko omistusasunnossa vai kenties vuokralla?
Ja kaikki nämä kysymykset vanhalle asiakkaalle, joka haluaa pitää vanhan pankkikorttinsa ja -tilinsä!
Yhtään mukavaa kysymystä, paitsi ehkä pankkikorttiin tulevan kuvan valitseminen, hän ei tainnut minulle esittää. Hän ei ilmaissut minkäänlaista kiinnostunut osakerahastoissa ja osakkeissa olevaa omaisuuttani kohtaan, ei kysynyt erinomaisessa kunnossa olevia luottotietojani, ei kysynyt velattomuudestani. Minulle välittyi tästä kuva, että tämä virkailija tekee kaikkensa päästäkseen tästä asiakkaasta (allekirjoittanut) eroon. Ja kyllä hän siinä onnistuikin, tosin vasta ajan mittaan. Kohteliaasti pidin tämän päässäni kypsyneen ajatuksen kuitenkin omana tietonani. Sen sijaan lievää ärtymystä äänessäni en kaikissa vastauksissani pystynyt täydellisesti peittämään.
Ymmärtäisin osan yllä olevista kysymyksistä jos olisin pyytämässä velkaa, mutta tapauksessanihan on kyse päinvastaisesta: pankki on velaallinen minulle ja vielä negatiivisella reaalikorolla ja positiivisilla palvelumaksuilla! Itseasiassa varsinkin viime aikaisten tapahtumien valossa minun olisi ollut syytä kuulustella pankin vakavaraisuutta ja sitä ovatko rahani varmasti turvassa tililläni? Kysyn vain: Miten auton omistaminen ja armeijan käyminen ovat relevantteja kysymyksiä pankkitilini jatkamisen kannalta? Varsinkin, kun allekirjoittanut on yli 30-vuotias!
Sen sijaan luottotietojen ja mahdollisten maksuongelmien kysyminen olisi ollut jopa suotavaa,
mutta niitä virkailija ei kysynyt.
Todettakoon, että palvelu oli muuten asiallista ja minua ei ohjattu henkilökohtaisesti ulos, vaan sain itse kaikessa rauhassa poistua konttorista, mikä kaiken tämän jälkeen tuntuikin helpottavalta kokemukselta...
ps. Ja kyllä kiitos seuraavalla kerralla asioin virkailijoiden sijaan mieluummin koneiden ja automaattien kanssa, niin kuin tähän asti olen verkkopankissa tehnytkin.
haittaohjelma, joka on saanut minun Firefox-selaimeni kaatumaan ja useasti. Onneksi olen tähän asti itse säästynyt muilta harmeilta, kunnes nyt joulukuun alussa Sampo Pankki lähestyi minua puhelimitse asiakaspalvelun nimissä...
Itse Sampo Pankista tullut puhelu oli hyvin miellyttävä: siinä luvattiin minulle henkilökohtainen aika pankkitilieni palvelupaketin päivittämiseksi ja puhelinmyyjä sanoi lisäksi että saapuessani Sampo Pankin Hyvinkään konttoriin minua ollaan henkilökohtaisesti vastassa. Tämän
mukavan puhelun perusteella toivoin, että voisin samalla jutella ratkaisusta osakerahastojeni, osakesäästöjeni ja eläkesäästöjeni helpoksi hallinnoimiseksi. Sammon aikaan nuo kaikki olivat saman katon alla, jolloin omaisuuden hallinta oli todella vaivatonta. Sampo Pankin aikana tilanne on hieman mutkistunut.
Torstai-iltapäivänä sitten matkasin Sampo Pankin konttoriin turisemaan mukavia sijoitusasioista, mahdollisesti jopa kahvikupin äärellä. Jouduin kuitenkin hieman korjaamaan mielikuvaani asiakaspalvelusta.
Astuin sisään Sampo Pankin Hyvinkään konttoriin ja näin vastapäätä konttorin perällä vanhemman naisvirkailijan, joka ilmeisesti odotti asiakasta. Lähestyin häntä ja ilmoitin että minulla oli sovittu tapaaminen. Sanoin nimeni ja naisvirkailija kysyi, että kenen kanssa tapaaminen oli. Valitettavasti olin luottanut puhelimessa saamaani lupaukseen, että minua oltiin henkilökohtaisesti vastassa astuessani konttoriin, joten en ollut kirjoittanut virkailijan nimeä ylös. Tästä sitten alkoivat koko vierailun jatkuneet ikävät kokemukseni. Aluksi tämä naisvirkailija huuteli nimeäni kaikille pankista löytyville virkailijoille ja kun kukaan heistä ei tunnustanut minua omakseen, hän kutsui minut omaan pikku konttoriinsa.
Jo tässä vaiheessa minulla alkoi olla sellainen tunne, että minua ei todellakaan kaivata täällä.
Sitten tämä sama virkailija halusi että todistan henkilöllisyyteni, jolloin annoin lompakostani ajokorttini. Virkailija katsoi näyttöpäätteeltään ja havaitsi, että minähän olin hänen asiakkaansa! No, tietenkään hän ei tehnyt elettäkään pahoitellakseen virhettään, vaan jatkoi suoraan asiaan:
kyse käynnissä oli vain saman vanhan pankkitilini päivittämisestä uudeksi saman hintaiseksi palvelupaketiksi. Siis ei mitään käytännön hyötyä minun kannaltani, mutta tämän jälkeen piinaamiseni vasta alkoi...
Palvelupakettiin sai nimittäin samaan hintaan Mastercard-ominaisuuden, joten uusi pankkikorttini kävisi myös ulkomailla. Korostan nyt, että tapauksessani on kyse yli 20 vuotta vanhan tilini pitämisestä ja vanhan pankkikorttini uudistamisesta, johon en itse edes kokenut mitään tarvetta, mutta ajattelin tässä olla pankille mieliksi. Luottokorttia en nimen omaan halunnut, joten tyydyin pelkkään pankkikorttiin. Kun olimme päätyneet tavallinen pankkikortti -ratkaisuun alkoikin varsinainen "ristikuulustelu":
Mikä on koulutuksenne?
Missä olette töissä?
Kuinka kauan olette ollut työtön?
Montako työsuhdetta teillä on ollut viimeisen viiden vuoden aikana?
Mitkä olivat työnantajanne?
Kuinka pitkä työsuhteenne oli?
Paljonko bruttoansionne ovat?
Paljonko nettoansionne ovat?
Oletteko käyneet armeijan?
Omistatteko auton?
Asutteko omistusasunnossa vai kenties vuokralla?
Ja kaikki nämä kysymykset vanhalle asiakkaalle, joka haluaa pitää vanhan pankkikorttinsa ja -tilinsä!
Yhtään mukavaa kysymystä, paitsi ehkä pankkikorttiin tulevan kuvan valitseminen, hän ei tainnut minulle esittää. Hän ei ilmaissut minkäänlaista kiinnostunut osakerahastoissa ja osakkeissa olevaa omaisuuttani kohtaan, ei kysynyt erinomaisessa kunnossa olevia luottotietojani, ei kysynyt velattomuudestani. Minulle välittyi tästä kuva, että tämä virkailija tekee kaikkensa päästäkseen tästä asiakkaasta (allekirjoittanut) eroon. Ja kyllä hän siinä onnistuikin, tosin vasta ajan mittaan. Kohteliaasti pidin tämän päässäni kypsyneen ajatuksen kuitenkin omana tietonani. Sen sijaan lievää ärtymystä äänessäni en kaikissa vastauksissani pystynyt täydellisesti peittämään.
Ymmärtäisin osan yllä olevista kysymyksistä jos olisin pyytämässä velkaa, mutta tapauksessanihan on kyse päinvastaisesta: pankki on velaallinen minulle ja vielä negatiivisella reaalikorolla ja positiivisilla palvelumaksuilla! Itseasiassa varsinkin viime aikaisten tapahtumien valossa minun olisi ollut syytä kuulustella pankin vakavaraisuutta ja sitä ovatko rahani varmasti turvassa tililläni? Kysyn vain: Miten auton omistaminen ja armeijan käyminen ovat relevantteja kysymyksiä pankkitilini jatkamisen kannalta? Varsinkin, kun allekirjoittanut on yli 30-vuotias!
Sen sijaan luottotietojen ja mahdollisten maksuongelmien kysyminen olisi ollut jopa suotavaa,
mutta niitä virkailija ei kysynyt.
Todettakoon, että palvelu oli muuten asiallista ja minua ei ohjattu henkilökohtaisesti ulos, vaan sain itse kaikessa rauhassa poistua konttorista, mikä kaiken tämän jälkeen tuntuikin helpottavalta kokemukselta...
ps. Ja kyllä kiitos seuraavalla kerralla asioin virkailijoiden sijaan mieluummin koneiden ja automaattien kanssa, niin kuin tähän asti olen verkkopankissa tehnytkin.
lauantai 9. helmikuuta 2008
Petsamon tarina suomalaisten kertomana
Petsamon tarina suomalaisten kertomana
Tarton rauha
Lokakuun 14. päivänä vuonna 1920 allekirjoitettiin virolaisessa Tarton kaupungissa Tarton rauhansopimus Neuvosto-Venäjän ja Suomen välillä. Suomen rajat pysyivät oleellisesti samoina kuin vuodelta 1812 peräisin olevat Suomen suuriruhtinaskunnan rajat. Rajoihin tuli kuitenkin yksi merkittävä korjaus: Petsamon alue liitettiin Suomeen. Petsamon alueen saattaminen Suomen yhteyteen oli noussut Tarton rauhanneuvottelujen edetessä Suomen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Jopa niin tärkeäksi, että suomalaisten miehittämistä Repolan ja Porajärven pitäjistä oltiin valmiita luopumaan Petsamon saamiseksi. Voitaneen hyvällä syyllä kysyä: miksi Petsamon alue koettiin niin tärkeäksi Suomelle? Kooltaan alue oli melko suuri (10470 km2, enimmillään pituutta 225 km ja leveyttä 68 km), mutta maastoltaan se oli paikoin hyvinkin karu ja enimmäkseen asumaton. Alueen taloudellinen ja sotilaallinen merkitys olisi arvioitu mitättömäksi ellei se olisi pohjoisessa rajoittunut Jäämereen. Täytynee tässä yhteydessä muistaa, että Petsamotunturien merkittävistä nikkeliesiintymistä ei Tarton neuvottelujen aikaan tiedetty vielä mitään.
Tarve turvata yhteydet Länsi-Eurooppaan vaikeissakin oloissa oli tärkeä tavoite Suomen poliittiselle johdolle. Juuri tämän tavoitteen uskottiin toteutuvan Jäämeren rannalle rakennettavan koko vuoden sulana pysyvän sataman avulla. Tosiasiassa Suomen kyky puolustaa Petsamon aluetta idästä tulevaa hyökkäystä vastaan pysyi olemattomana aina saksalaisten joukkojen saapumiseen asti, mutta silloin elettiin jo vuotta 1941 ja maailma oli muuttunut aivan toisenlaiseksi. Syynä puolustuksen hataruuteen oli yksinkertaisesti voimavarojen puute. Rajavartiokomppanian vahvuus Petsamossa oli vain vajaat 300 miestä ja itärajan pituus oli 242 km. Lisäksi rauhansopimuksessa kiellettiin suomalaisia rakentamasta sotasatamaa Jäämeren rantaan ja tarkasti rajoitettiin laivaston kokoa.
Esisuomalainen aika
Millainen oli tämän uuden pohjoisen läänin historiallinen side uuteen isäntäänsä? Totuus asiassa on, että suomalaisten historialliset siteet Petsamon alueeseen olivat hyvin löyhät. Ensimmäisten joukossa tuttavuutta paikallisiin teki kiiminkiläinen Pekka Vesainen, joka teki joukkoineen hyökkäyksen Petsamon luostariin jouluvigilian aikaan vuonna 1589. Tuloksena ainakin 95 ihmistä sai surmansa. Varsinainen uskonpuhdistus siis; vain sauna jätettiin polttamatta. Jotten aivan vääristäisi historiankirjoitusta, niin on todettava, että kyseessä oli puhdas kosto- ja ryöstöretki. Vastaavanlaisia retkiä tehtiin molemmin puolin ja useimmiten niistä saivat raskaimmin kärsiä puolustuskyvyttömimmät: naiset ja lapset, tässä tapauksessa uhreiksi joutuivat Petsamon munkit.
Suomalaisten muutto Jäämeren rannalle lienee käynnistynyt 1710-luvulla, isonvihan aikaan, venäläisten miehittäessä Suomea. Puutteellisia oloja lähdettiin pakoon, sillä tuskin siellä jossain, matkan päässä, saattoivat ainakaan ankarammat olosuhteet vallita kuin kotipuolessa. Nämä suomalaiset suuntasivat Petsamoa lännemmäksi Ruijaan, Pohjois-Norjaan, jossa heitä kutsuttiin kveeneiksi. Oikea muuttoaalto Ruijaan toteutui 1860-luvulla suurten pulavuosien aikaan. Korkeimmillaan kveenien osuus Ruijan asukkaista nousi yli 40 %:in. Ruija oli siis oikeaa suomalaisten maata, kuten alueen norjankielisestä nimestä Finnmark voi päätellä. Suomalaisten suuri määrä sai norjalaiset viranomaiset suhtautumaan heihin uhkana. Pelättiin, että Suomi saattaisi haikailla Ruijan aluetta itselleen. Osaltaan myös perisuomalainen uho vaikeutti suomalaisten sopeutumista uuteen asuinmaahansa: kveenit eivät helposti sulautuneet norjalaisten sekaan. Tiedetään tapauksia, joissa 50 vuottakin Ruijassa asuneet suomalaismiehet eivät osanneet, eivätkä halunneet, virkkaa sanaakaan norjaa.
Myös Petsamon alueelle alkoi 1860-luvulla virrata suomalaisia, niin että vuonna 1882 heitä oli jo noin 380, eli saman verran kuin alkuperäisasukkaita, kolttia. Kaikkiaan Petsamossa eli tuolloin noin 1000 asukkaasta. Suomalaisten osuus väestöstä oli varsin merkittävä, mutta heidän yhteytensä Suomeen olivat sangen vähäiset. Paljon tärkeämmiksi muodostuivat siteet paikallisiin norjalaisiin, venäläisiin, karjalaisiin ja kolttiin. Kuitenkin suomalaisten uudisasukkaitten asettuminen alueelle loi pohjan myöhemmin Suomen esittämille aluevaatimuksille. Petsamossa asuvat suomalaiset eivät itse koskaan osoittaneet mieltään Suomeen liittymisen puolesta. Eikä heillä olisi ollut siihen mitään syytäkään, sillä he elivät omaa elämäänsä kaukana maailmasta. Siinä missä tsaarin sortotoimet saattoivat vuosisadan vaihteessa loukata Suomen sivistyneistöä kaukana etelässä, niin Petsamoon asti niiden vaikutukset eivät kantautuneet. Petsamossa ei edes ollut varsinaista sivistyneistöä ja lukutaitokin oli varsin harvinaista. Mutta tärkeimmän nämä yksinkertaiset ihmiset osasivat: hankkia elantonsa. Se heidän oli omin käsin tehtäväkin, sillä ei heistä kukaan ollut huolehtimassa.
Nyt haluankin hetkeksi irrottautua historian tapahtumien virrasta ja pysähtyä hetkeksi miettimään: millaista oli elää Petsamossa 1800-luvun lopulla? Annetaan muutaman esimerkin kertoa tarinaansa. Vuonna 1882 fennofiili A. V. Ervasti ja jumaluusopin lehtori Johannes Schwartzberg tekivät laajan matkan Kuusamon kautta Kuolaan, Petsamoon ja Ruijaan. Hengellisillä toimituksilla oli selvästi kysyntää matkan aikana: Schwartzberg toimitti kerralla eräälle 20-vuotiaalle suomalaisrouvalle seuraavat toimitukset: rippikoulun, konfirmaation, kuulutuksen avioliittoon, käyttämisen ensiripillä, vihkimisen, kirkotuksen ja kastoi vielä hänen kaksi lastaankin. Kyllä sitä ennen oltiin tehokkaita!
Jo pelkkä vaeltaminen Jäämeren rannalle oli monille nälkiintyneille matkalaisille liian raskas, useat uupuivat matkalle. Onnettomuudet olivat traagisia: toukokuussa 1864 hukkui 12 Kemijärveltä matkaan lähtenyttä miestä veneen kaaduttua koskessa. Eräät innokkaat miehet suuntasivat suoraan merelle ja siellä he ovat vielä tänä päivänäkin.
Pariutuminen saattoi tapahtua hyvinkin minimalistisesti: Hanhi-Mikki tapasi ummikkonorjalaisen Fridan muutaman kerran tansseissa ja sanoi lopulta tälle: "Lähe meille". Frida lähti mukaan ja kun heidät oli Kirkkoniemessä vihitty, niin Hanhi-Mikki pujotti sormuksen Fridan sormeen ja souti järven yli mökille. Arki oli alkanut. Metsästäminen, kalastaminen ja takominen omassa pajassa täyttivät Hanhi-Mikin päivät. Frida hoiti karjaa, keräsi marjoja, kutoi vaatteita ja valmisti ruuan.
Ensimmäinen kosketus petsamolaisten ja virallisen Suomen välillä ei sujunut suotuisasti. Keväällä 1918 sisällissotaa käyvät valkoiset lähettivät noin 150 miehen vahvuisen siviileistä koostuvan retkikunnan ottamaan Petsamon alueen hallintaansa. Tämä retkikunta tappoi jo alkutaipaleellaan erään talon rengin ja saikin paikallisen väestön pakenemaan Norjan puolelle turvaan. Tämä ja kaksi sitä seuraavaa retkikuntaa epäonnistuivat pahasti: Petsamoa ei saatu vallattua ja paikallinen väestö alkoi suhtautua hyvin varauksellisesti viralliseen Suomeen ja sen edustajiin. Tartossa Suomi sai kuitenkin neuvoteltua Petsamon alueen liitettäväksi yhteyteensä. Alkoi lyhyeksi jäänyt aika petsamolaisten elämässä: aika Suomen vallan alla.
Petsamo osana Suomea 1921-1944
Petsamon siirtyessä Suomen yhteyteen osa väestöstä pakeni Neuvostoliiton puolelle. Toisaalta paikallista väestöä oli ollut vuodesta 1914 lähtien sotimassa eri puolilla Venäjää ja osa heistä palasi vuosien kuluessa takaisin koteihinsa. Kaikkiaan muuttoliike oli kuitenkin alkuvuosina Petsamon kannalta tappiollista: väkeä lähti enemmän kuin sitä tuli tilalle. Ensimmäinen maailmansota oli köyhdyttänyt alueen ja koettiin puutetta. Asukkaita oli ensimmäisessä laskennassa koko läänissä vain 1423.
Petsamon kaksi merkittävää jokea, Paatsjoki ja Petsamonjoki, olivat kumpikin hyviä lohijokia. Erityisen kuuluisaksi kalapaikaksi muodostui Paatsjoessa, joen alajuoksulla sijaitseva, Kolttaköngäs. Sieltä saatavien saaliiden suuruuksista kertoo myös Eero Lampion kalastuspäiväkirja: Lampio sai kesällä 1922 Kolttakönkäästä 82 lohta, joiden keskipaino oli 10.2 kiloa. Kun tuli kalaa, niin paikalle saapui myös sen ottajia. Urheilukalastajista tuli oma turistiryhmänsä. Heitä saapui etenkin Englannista. Jäämeren rantoja asuvat Kalastajasaarennon asukkaat saivat perinteisesti pääosan elannostaan kalastuksesta, mutta myös Paatsjoen varrella asuneille vedenelävät toivat tarpeellisen lisän toimeentuloon. Ihmiset elivät melkeinpä luontaistaloudessa, johon saatiin hieman rikastusta myymällä luonnosta saatavia tuotteita Norjaan. Norjassa elettiin paljon rikkaammin ja sieltä haettiin pääosa siitä tavarasta mitä tarvittiin.
Tarton rauhaa tehtäessä oli elätelty suurisuuntaisia visioita suurkalastuksesta Jäämerellä. Toteutuakseen tämä olisi kuitenkin edellyttänyt ulkomerelle purjehtimaan kykeneviä laahanuotta-aluksia. Näitä suomalaisilla oli vain kaksi, kun niitä Neuvostoliitolla oli 80 ja englantilaisilla peräti 1600. Toinen suuri puute merenkululle oli se, ettei Liinahamarista saatu ennen sotia rakennettua kunnollista satamaa. Hallitukset, kaukana Helsingissä, eivät olleet alkuinnostuksen jälkeen valmiita sijoittamaan valtion rahaa Petsamon kehittämiseen. Kunnollisen huoltosataman puuttuminen johti siihen, että ulkomaalaiset alukset hakeutuivat Norjan satamiin ja nämä saivat laivojen huoltamisesta merkittävät tulot. Ennen kaikkea ulkomaalaiset alukset toivat runsaasti kalaa norjalaisen kalajalostusteollisuuden tarpeisiin. PetPetsamossakin vastaavaa teollisuutta yritettiin: vuonna 1934 Ragnar Nordström perusti Petsamon Öljy- ja Kalajauhotehtaan. Kannattavaa tehtaasta ei koskaan tullut; se ei saanut koskaan tarpeeksi kalaa jalostettavaksi, edellä mainituista syistä.
Tärkeäksi virsta pylvääksi Petsamon historiassa muodostui tien valmistuminen Petsamonvuonon rannalle vuonna 1929. Tämä toi myös autoturistit ensikertaa Petsamoon ja helpotti huomattavasti tavaratoimituksia emämaasta. Kuitenkin vasta vuonna 1938 tie onnistuttiin pitämään auki koko talven ajan.
Turismi oli tuohon aikaan paljon pienimuotoisempaa kuin mitä se nykyisin on. Siitäkään ei ollut Petsamon taloudellisen aseman parantajaksi. Vielä 30-luvun alkupuolella näyttikin siltä, että Petsamo tulisi pysymään köyhänä periferiana ja kuitenkin muutaman seuraavan vuoden aikana Petsamossa tapahtui Suomessa ennennäkemätön kasvun aika. Aivan kuin Petsamossa olisi tiedetty, että nyt oli jo kiire. Kiire ennen tuhoa, joka pyyhkisi kaiken pois.
Eipä löytynyt rikkautta tähyilemällä ulapalle, mutta siintää sitä jotakin muutakin taivaanrantaa vasten kunhan päätään kääntää, nimittäin Petsamon tunturit. Sinne nousivat viisaat geologit ja tutkivat ja tutkivatkin kauan. Vasta vuonna 1934 tehtiin yhteenveto tutkimuksista: malmilöytöjä tehtiin toistakymmentä, joista ainoastaan Kaulatunturin esiintymää pidettiin merkittävänä. Mitä sieltä löydettiin? Nikkeliä ja kuparia. Esiintymän pitoisuus ja laajuus aliarvioitiin vielä tässä vaiheessa reilusti ja kun englantilaiset tutkivat esiintymän tarkemmin, niin se osoittautui paljon kuviteltua rikkaammaksi. Kanadalaisen Incon englantilainen tytäryhtiölle The Mond Nickel Co:lle myönnettiin lupa kaivoksen perustamiseksi. Suomeen perustettiin oma tytäryhtiö Petsamon Nikkeli Oy. Siitä alkoi Petsamossa lyhyeksi jäänyt kukoistuksen aika, jossa oikeastaan mitään ei ehditty saamaan valmiiksi ennen sodan puhkeamista.
Mutta paljon noina vuosina rakennettiin ja paljon tarvittiin rakennusmiehiä. Petsamon tuntureille valmistui 1935 vain neljässä kuukaudessa 35 km pitkä yhdystie. Tunturin kupeeseen Kolosjoelle syntyi uusi asutuskeskus. Sinne rakennettiin kadut, keskustori, kolmikerroksiset asuintalot, hallintorakennukset, työpaja, varikot, klubit, kahvilat, elokuvateatterit ja tenniskentät. Asunnoissa oli keskuslämmitys, kylpyhuoneet ja ajanmukaiset keittiöt. Paatsjoen yläjuoksulle, 80 km:n päähän Kolosjoelta, alettiin rakentaa Jäniskosken voimalaitosta. Se toimitti virran Kolosjoelle rakennettavalle sulatolle. Sulaton piippu kohosi valmistuttuaan 163 metrin korkeuteen. Se oli Euroopan korkein. Rakennustyöt kiihtyivät loppua kohden ja vuonna 1939 Nikkelin työmailla oli töissä yli 2000 miestä. Se oli enemmän kuin koko Petsamon alueella asui ihmisiä vuonna 1921.
Kolosjoki ei ollut Petsamon alueen ainoa kasvukeskus, vaan myös vanhat asutuskeskukset Salmijärvi ja Parkkina saivat osansa uusista tulokkaista. Håkan Mörne kuvaa uutta tilannetta Salmijärvellä: "Kievarinisännästä oli tullut pankinjohtaja, maakauppiaasta ravintoloitsija. juutalaiset ja kulkukauppiaat olivat pitkin tienvartta pystyttäneet vajoja ja telttoja, joista sai ostaa sinisiä pyhäpukuja, punaista limonadia ja raha-arpoja." Jänkäperälle syntyi slummivyöhyke, kun Kalle Orajärvi myi molemmin puolin tietä omistamaansa suota pieninä palstoina. Petsamoon muutti virallisten tilastojen mukaan väkeä vuonna 1935 kaikkiaan 203 henkeä ja vuonna 1939 uusia tulokkaita oli jo 890. Nämä ovat virallisia tilastoja. Todellisuudessa tulokkaita oli huomattavasti enemmän.
Talvisota
Petsamolaiset elivät syksyllä 1939 jännittäviä aikoja. Rajavartiostossa havaittiin lokakuun puolessa välissä, että Neuvostoliitto keskitti tuhansittain joukkoja rajalle. Suomalaisilla ei ollut asettaa riittävästi joukkoja vihollista vastaan. Tyydyttiin ainoastaan panostamaan omia kohteita, jotta ne vihollisen hyökätessä voitiin räjäyttää. Sodanjohdossa oli laadittu Petsamossa olevia joukkoja varten taktiikka, poltetunmaan taktiikka. Tämä sitten onnistuikin hyvin, sotilaallisesti tarkasteltuna. Asukkaat tuskin hurrasivat kotitalojensa palaessa, mutta heidän oli uhrauduttava isänmaan edun nimissä. Suurin vääryys siviilejä kohtaan tapahtui jo ennen taistelujen alkamista; Heitä ei evakuoitu taistelujen jaloista vaan suuriosa siviilejä jäi vihollisen joukkojen vangeiksi. Tämä koski etenkin Kalastajasaarennon asukkaita, koska sieltä ei ollut muuta keinoa paeta kuin merta pitkin. Neljäsataa saarentolaista jäikin neuvostoliittolaisten vangiksi.
Erno Paasilinna, neljävuotias pikkupoika, joutui myös kokemaan sodan kauhut. Äiti, Maija Paasilinna, työnsi Ernon valkoisessa kuomukelkassa kolme päivää aiemmin jäätyneen Salmijärven yli Norjan puolelle, Svanvikiin, turvaan. Maija oli viimeisillään raskaana ja synnytys saattoi alkaa minä hetkenä hyvänsä. Muutaman päivän kuluttua omat joukot vetäytyessään sytyttivät Paasilinnojen kotitalon tuleen. Isä, Väinö Paasilinna, joutui sytyttämään oman kotikylänsä taloja tuleen. Omaa taloaan hänen ei kuitenkaan täytynyt itse sytyttää. Se olisi ollut jo liikaa vaadittu. Maija ja lapset jatkoivat muutaman päivän päästä matkaansa Kirkkoniemeen ja sieltä muiden pakolaisten mukana laivalla kohden Narvikia. Matkaa tehtiin ensin Prins Olavilla, josta siirryttiin suomalaiseen troolariin Vienaan. Kovassa merenkäynnissä joulukuun 5. päivänä 1939 aamulla klo 9.30 tuli Maijan synnytyksen aika. Oltiin Reinøy-saaren edustalla ja pojasta tulikin Reino. Reinosta tuli sittemmin mm. Ylen pääjohtaja ja myöhemmin europarlamentaarikko.
Varsinaiset taistelut ohitan lyhyesti, niistä kirjoitetaan muutenkin liikaa. Neuvostoliiton Murmanskin alueella olevan 14. Armeijan vahvuus oli n. 53 800 miestä ja suomalaisten joukkojen vahvuus Petsamossa oli n. 500 miestä. Tämä epäsuhta vahvuuksissa loi vankat kehykset taisteluiden kululle. Suomalaiset perääntyivät ja tuhosivat lähes kaiken mennessään. Ainoa poikkeus säännöstä olivat Kolosjoen kaupunki ja nikkelikaivos, jotka jätettiin ehjinä vihollisen käsiin. Niiden suojana oli englantilainen omistus, joka lienee suurin syy myös siihen, että Suomi sai Petsamon alueen takaisin talvisodan jälkeen. Neuvostoliitto halusi säilyttää hyvät suhteet Englantiin. Suomalaisten suorittamat iskut selustaan, kovat talviset olosuhteet ja huoltoyhteyksien venyminen veivät neuvostosotilailta suurimmat etenemishalut. Sodan ratkaisevat taistelut käytiin paljon etelämpänä. Joka tapauksessa suomalaisten joukkojen voi katsoa onnistuneen hyvin Petsamon taisteluissa; Kaatuneita oli vain 33 ja kadonneita 69, kun koko sodassa kaatui yli 23000 suomalaista.
Välirauha
Rauhan tultua voimaa 13.3.1940 alkoivat suomalaiset palata melko nopeassa tahdissa Petsamoon. Viimeiset neuvostoliittolaiset poistuivat rajan taakse jo 13.4. Petsamo oli raunioina, mutta nousi nopeasti uuteen kukoistukseen. Saksan ja Neuvostoliiton sulkiessa Itämeren tuli Liinahamarin satamasta Suomelle elintärkeä henkireikä ulkomaailmaan. Saksa miehitti toukokuuhun mennessä Norjan. Tämä teki merireitistä Liinahamariin vaarallisemman. Meriyhteyden turvaamiseksi tarvittiin hyvät välit Englantiin ja Saksaan, jotka olivat keskenään sodassa. Liikenne onnistuttiin turvaamaan aivan välirauhan loppuun asti, mutta mitenkään turvallinen merimatka ei ollut. Sekä saksalaiset että englantilaiset tuhosivat useita Liinahamariin matkanneita aluksia.
Kuitenkin kaikkiaan 222 alusta saapui Liinahamariin välirauhan aikana. Rahdin kuljettaminen Etelä-Suomen ja Petsamon välillä oli oikea voimain ponnistus. Liikennettä hoiti 1600 kuorma-autoa ja kaikkiaan liikennettä hoitamaan tarvittiin 10000 miestä. On selvää, että tälläisen valtavan ihmismäärän nopea tulo tuhotulle alueelle johtaa lieveilmiöihin: slummiutumiseen, prostituutioon, tappeluihin, tappoihin, murhiin… Ainakin yksi ihminen sai joka viikko vakivaltaisesti surmansa.
Englantilaiset omistivat nikkelikaivoksen ja olivat kuluttaneet jo 7 miljoonaa dollaria sen rakentamiseen. Englantilaiset eivät voineet enää kuitenkaan jatkaa töitä, koska saksalaiset olivat aivan lähellä, Norjan rajan takana. Saksalaiset sekä halusivat että mitä suurimmassa määrin tarvitsivat Petsamon nikkelin itselleen. Suomen asema Englannin, Saksan ja Neuvostoliiton puristuksessa ei ollut kadehdittava. Turvaa haettiin sieltä mistä sitä oli helpoimmin ja varmimmin saatavissa, Saksasta. Saksalaisten joukkojen kuljetukset Suomen läpi Pohjois-Norjaan alkoivat elokuussa 1940 ja nikkelin toimilupa luovutettiin saksalaisille. Saksan päämajassa suunniteltiin kaikenaikaa hyökkäystä Neuvostoliittoon ja ajan kuluessa suomalaiset nähtiin yhä varmemmin aseveljinä. Mentiin kovaa vauhtia kohden uutta pidempää sotaa, jatkosotaa.
Jatkosota
Vihdoinkin myös Suomen puolelle rajaa ilmestyi sellainen määrä sotilaita ja aseita, joilla voitiin ainakin suunnitelmissa edetä nopeasti aina Muurmanskiin asti. Matkaa olikin kartalta katsottuna vain vaivaiset 80 km. Kuitenkin saksalaiset pääsivät tällä pohjoisimmalla rintamalla eteenpäin lyhimmän matkan koko itärintamalla, ainoastaan 25 km. Haaveet nopeasta pääsystä Murmanskiin hävisivät muutamassa päivässä ja parissa kuukaudessa joukot olivat menettäneet hyökkäyskykynsä täysin. Kaksi saksalaista divisioonaa menetti tässä ajassa kaatuneina yli 10000 miestä. Petsamon vuonolta ei ollut olemassa minkäänlaista tietä Murmanskiin päin, joten saksalaiset eivät pystyneet hyödyntämään motoroitua kalustoaan. Hevosvetoinen tykistökin oli suurissa vaikeuksissa. Talvea kesti Petsamossa lokakuusta toukokuuhun ja se saattoi yltyä erittäin ankaraksi. Yhteenvetona voinee todeta, että edellytykset menestyksekkäälle hyökkäykselle olivat olemattomat. Vastoin käymisille ei tuntunut tulevan loppua.
Kaiken tämän kurjuuden keskeltä löytyi pilkahdus valoakin; Nikkelin louhinta saatiin aloitettua talvella 1941. Jäniskosken voimalaitos ja sulatto saatiin valmiiksi 1942 ja tuotanto kasvoi. Sodan aikana raakamalmia saatiin louhittua 400 000 tonnia, josta oli 16 000 tonnia nikkeliä ja 8 000 tonnia kuparia.
Tämäkin sota ratkaistiin muilla rintamilla: vuonna 1942 saksalaiset ja italialaiset joukot kärsivät tappion Pohjois-Afrikassa ja helmikuussa 1943 saksalaisten joukot antautuivat Stalingradissa. Pian näiden tapahtumien jälkeen alettiin Suomessa pohtia miten voitaisiin irrottautua sodasta. Tarvittiin kuitenkin vielä 9.6.1944 alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella ennen kuin Suomen sotilaallinen ja poliittinen johto kypsyi Neuvostoliiton koventuneiden rauhanehtojen edessä ratkaisuun: Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuun 2. päivänä. Rauhanehtoihin sisältyi se suomalaisittain kiusallinen kohta, joka velvoitti suomalaiset hyökkäämään entisiä aseveljiä saksalaisia vastaan. Lapin sotaa saksalaisia vastaan käytiin kevääseen 1945 asti. Jo lokakuussa 1944 neuvostoliittolaiset aloittivat suurhyökkäyksen Petsamoa puolustaneita saksalaisia vastaan ja muutamassa päivässä taistelutahtonsa kadottaneet saksalaiset joutuivat vetäytymään Petsamosta. Petsamo oli taas palannut Venäjän yhteyteen. Alueen asukkaat oli evakuoitu pois, eivätkä he enää koskaan voineet muuttaa takaisin. Tilalle tulivat uudet asukkaat Neuvostoliitosta. Yksi aikakausi oli päättynyt.
Yhteenveto
Petsamon alueella on asunut ihmisiä useamman tuhannen vuoden ajan. Ensimmäiset suomalaiset saapuivat Petsamoon 1850-luvulla, joten suomalaista asutusta oli Petsamossa ainoastaan 90 vuoden ajan. Se on lyhyt aika historiassa. Kuitenkin tuona aikana tapahtui paljon ja ajanjakso tulee aina säilyttämään paikkansa historiassa. Kirjoitin suomalaisten vaiheista Petsamossa, mutta ehkä lähempänä sydäntäni on tarina Petsamon alkuperäisistä asukkaista, koltista. He elivät omaa elämäänsä kaikkien näiden mullistavien tapahtumien keskellä. Mutta se tarina on kerrottava jokin toinen kerta …
Lähteet
Erno Paasilinna, Kaukana maailmasta: Historiaa ja muistoja Petsamosta, Otava, 1984
Erno Paasilinna, Maailman kourissa: Historiaa ja muistoja Petsamosta, Otava, 1983
Suosittelen lämpimästi molempien kirjojen lukemista.
Tämä kirjoitus on omistettu syyskuun 30. päivänä 2000 menehtyneen Erno Paasilinnan muistolle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
