Genesiksessä kuvataan ihmiskunnan erkaantumista luonnosta ja erityisesti kehittymistä eläimestä tiedostavaksi olioksi. Kielen kehitys, siis ensin puhutun kielen, oli oleellinen edistysaskel, joka toisaalta mahdollisti tämän poistumisen paratiisista eli ihmisen kasvamisen pois eläimen roolista ajattelevaksi olennoksi.
Vähitellen ihmiskunta alkoi sitten kehitellä erilaisia moraalisääntöjä, joiden perustelemiseksi on keksitty monenlaisia tarinoita. Tämä on ollut "tarpeellista", koska ei ole olemassa mitään luonnonlakia joka kieltäisi kaikki epämiellyttävät ilmiöt.
Itse asiassa "pahojen" tapahtumien nimeäminen on täysin sidoksissa ihmisen ajatteluun. Kuollutta luontoa tutkiessa vaikuttaa itsestään selvältä, ettei hyvällä ja pahalla ole järkevää tarkoitusta, esim. paha kivi törmäsi hyvään kiveen. Entä sitten elävä luonto? Jos ajatellaan Raamatullisesti niin myöskään paratiisissa, siis elävässä luonnossa ei ole eroa hyvän ja pahan välillä. On vain tapahtumia. Hämähäkki nappaa sudenkorennon ja syö sen. Meistä ihmisistä tämä on ehkä moraalinen kysymys, mutta luonnon toiminnan kannalta kaikki tapahtumat ovat OK, jopa kaiken elävän luonnon täydellinen tuhoutuminen olisi tapahtuma muiden joukossa ilman moraalista taakkaa.
Ajan kuluessa on kuitenkin havaittu, että näitä keksimiämme moraalisääntöjä on järkevämpää, helvettiin karkottamisen sijaan, perustella vaikkapa jonkinlaisella yhteiskuntasopimuksella tai yleismaailmallisilla ihmisoikeuksilla.
Perusongelma on ja pysyy: "pahoja" asioita voi tapahtua. Kaikki ihmisen keksimät moraalisäännöt, lait, yms. ovat siis perusteiltaan vailla pohjaa. Tämä on tietysti ongelmallista, mutta jos hyväksymme tämän puutteelisuuden voimme ehkä elää sen kanssa. Olemme siis kollektiivisesti laatineet joukon säädöksiä, joita meidän oletetaan noudattavan. Mitään jumalallista tai matemaattista todistusta näille säädöksille ei voida antaa. Säädökset ovat perustaltaan sopimusasioita, joita siis voidaan "ajan hengen" mukaan muuttaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti